digitalisaatio

Suppilovahveroita etsimässä

Muutos ei lopu sillä, että aamulla herätessä toteat, että tänään en pahus soikoon kyllä ainakaan muutu. En uhmallanikaan. Tai voithan sinä sen päätöksen tehdä ja sitten kiukkuisena puhiset, kun kaikki ei ympärillä toimikaan niin kuin haluaisit: ”eikö ne turkanat ymmärtäneet, kun sanoin, että nyt riittää!”

Muutoksessa itsessään ei ole mitään uutta ja muodikasta. Jos maailma ei olisi muuttunut, asuisimme vielä luolissa ja 6-polttimoisten weberien sijaan kärventäisimme ruokamme kivien tukemalla nuotiolla. Päivänvalon aikaan meitä ei juoksuttaisi virkamiesten palveluajat vaan nälkä ja saaliin nopeat jalat.

Niin kutsuttu ajopuuteoria kehiteltiin toisen maailmansodan jälkeen selittämään Suomen roolia sodassa. Suomi ikään kuin ajopuuna ajautui sotaan, emmehän me oikeasti sitä olisi halunneet ja siksi emme myöskään ole sotasyyllisiä. Tuo selitys ei oikein ottanut tulta alleen silloinkaan eikä se toimi tänäkään päivänä. ”Kyllähän minä, mutta kun ne muut…”

Emme ole kuitenkaan tulleet kivikaudelta tähän päivään ajopuina vaan tietoisesti karikoissa luovien ja aina uudesta virran paikasta vauhtia hakien. Muutos tehdään, se ei vain tapahdu. Se on selvä, että maailma muuttuu eikä ole päätettävissämme mitkä kaikki muutokset meihin vaikuttavat. Globalisaatio on sellaista. Toisella puolella maapalloa äänestetään sillä aikaa, kun me nukumme. Aamulla herätessämme ihmettelemme, että jaahas, tällaista menivät sitten tekemään. Tai yksi kaunis päivä markkinoille tulee peli, joka muutamassa vuorokaudessa koukuttaa sadattuhannet suomalaiset. Eikä peli ollut virallisesti edes vielä saatavillamme.

Mutta sen me voimme päättää heittelehdimmekö virran vietävänä, olemmeko hyvissä tarkkailuasemissa kuin Tommy Ekblom arvokilpailujen kolmentonnin esteissä vai otammeko kenties reilusti kärkipaikan ja näytämme muulle maailmalle miten me teemme muutokset innovatiivisesti ja hallitusti, ihmisten hyvinvoinnistakin huolehtien. Kenties jopa uutta talouskasvuakin siinä sivussa luoden.

Hyvässä hölkässä kohti kärkisijoja

Meillä on kansakuntana kaikki edellytykset muutoksen kärkipaikkaan. Emme aloita taivaltamme kohti digitalisaation kirkasta valoa jostain kivikaudelta. Lähtötilanteemme ei ole huono lainkaan. Fragile States Indexin mukaan Suomi on maailman vakain maa ja The Legatum Prosperity Indexin mukaan meillä on maailman paras hallinto. Suomessa on teknistä osaamista ja demokratia. Edes lainsäädäntökään ei rajoita ihan kaikkea luovuutta vaikka sitä mielellämme syytämmekin kaikista matkan varrelle osuvista esteistä.

Viimeisten vuosien aikana on käynnistynyt satoja erilaisia hallinnon modernisointia edistäviä hankkeita, osa isompia ja toiset pienempiä. Eri virastot ovat lisäksi mukana selvityksissä ja hankkeissa, joissa tutkitaan robotiikkaa, keinoälyä, koneoppimista, lohkoketjuteknologiaa ja niin edelleen. Valtionhallinto on mukana tavalla tai toisella lähes kaikissa moderneimmissa teknologiakokeiluissa, joita maassamme on juuri nyt meneillään. Meillä hallinnossa on siis vähintään jo hölkkä päällä kohti kärkisijoja.

Mieli avoimena etsien löytää ratkaisuja

Kukaan ei sanonut, että muutoksen pitäisi olla helppoa. Jos se olisi helppoa, se olisi tehty jo.

Todella vaikuttavien muutosten eteen pitää ponnistella mieli avoimena. Se on kuin sienimetsässä. Eteenpäin vieviä ratkaisuja löytyy sieltä täältä kuin suppilovahveroita sammaleikosta; hieman piilossa, mutta kun löydät yhden, löydät yhtäkkiä monta. Molempia löytää vain, jos niitä haluaa löytää. Suppilovahveromaisuus muutoksen teossa on muutenkin vain hyvästä. Siihen kuuluu kyky kasvaa silloinkin, kun juuri mikään muu ei enää kasva, sen poimimista on kokemattomankin turvallista kokeilla ja sillä on jalat tukevasti maassa vaikka pää kurkotteleekin varovaisen toiveikkaasti näreikön seasta kohti valoa.

Nina Nissilä

Katso myös

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti