Kategoria

ilmiöt

ilmiöt kansalaisille

Se siitä! Maija vilkuttaa

Korvausratkaisija Maija Nygård

Tulin sotainvalidien palvelukseen aprillipäivänä 32 vuotta sitten. Silloin sodissamme vammautuneiden asioita hoidettiin Tapaturmavirastossa. Se yhdistettiin Valtiokonttorin kanssa vuonna 1996. Työurani oli kuitenkin alkanut jo aiemmin Elannossa ja vanhempieni pienessä teollisuuslaitoksessa.

Kaikki nämä vuosikymmenet olen tullut tyytyväisenä työhön. Olen tehnyt kaikkea mahdollista mikä sotainvalidien ja sotaveteraanienkin asioiden hoitoon on kuulunut. Olen aina halunnut oppia uutta ja tehdä täysiä työpäiviä. Jos en ole tiennyt vastauksia kysymyksiin, olen ottanut selvää. Jos olen saanut ”omat” työt valmiiksi kesken päivän, olen tarjoutunut auttamaan muita. Siinä sitä oppii yhtä ja toista, syventää osaamistaan.

Sotainvalidien kanssa on tultu tutuiksi

Työhöni on kuulunut paljon puhelintyötä niin invalidien ja heidän omaistensa kanssa kuin sotainvalidien kuntoutuslaitosten palveluneuvojienkin kanssa. Puheluita tulee edelleen 20-30 joka päivä, kysyttävää riittää. Varsinkin vuoden vaihteet ovat todella kiireisiä. Monista asiakkaista on tullut tuttuja vuosien varrella, mutta erityisesti palveluneuvojat ovat käyneet läheisiksi työkavereiksi. Omalla myönteisellä asenteella on asiat saatu hoidetuksi vaikeissakin tapauksissa.

Sillä sotainvalidien osa tässä vaikein on. Alkuun oli todella surullista, kun tuli kuolinviestejä nuoristakin invalideista. Nyt, kun tätä työtä on tullut tehdyksi yli kolmekymmentä vuotta ja kun invalideja on jäljellä vajaa 1500 ja heidän keski-ikänsä on melkein 95 vuotta, ei kuolinviesti enää yllätä, ei ole yllättänyt pitkään aikaan. En kanna työasioita mielessä vapaa-ajalle eivätkä ne tule uniin. Kuolema on osa elämää ja kohtaa meistä jokaisen. Tässä työssä kohtaamisia tulee vaan useammin.

Varamummoilua ja vapaaehtoistyötä

Lähden hyvillä mielin eläkkeelle. Ensin mieheni kanssa tyhjennetään kaapeista turhat rojut kierrätykseen, sitten lomaillaan olympiakisastudiossa pari viikkoa. Ajattelen kouluttautua SPR:n vapaaehtoistyöhön ja jatkan poikani kaverien lasten varamummona. Siskoni asuvat lähellä, heitä tulen tapaamaan entistä enemmän. Ja ”ulkoilutan” miestäni kuten ennenkin, nyt vaan useammin. Tosin vauhdikkaammat kävelyt teen itsekseni.

Olen myös luvannut, että minua voi käyttää seniorina töissä. Monet erikoisemmat sotainvalideihin liittyvät asiat tulevat enää niin harvoin esiin, että en ole ehkä muistanut opastaa asiaa työkavereille. Minulle voi aina soittaa, uskon etten unohda kaikkea heti. Sitä paitsi: toivon pääseväni kesälomittajaksi Valtiokonttoriin vielä ensi kesänä!

Hymyillen töihin!

Juureni ovat Karjalassa, olen evakkojen jälkeläinen, ja olen kasvanut Turun ja Haminan seuduilla. Olen varmaan saanut perintönä hyväntuulisuuden ja sovittelevan luonteen laadun. Omalla asenteella on paljon merkitystä. Sillä voi luoda hyvää henkeä ympärilleen ja on totta, kun sanotaan että metsä vastaa samalla lailla kuin sinne huudetaan. Työyhteisönä Valtiokonttori on ollut mielestäni hyvä, joka puolella taloa olen kohdannut ystävällistä kohtelua. Jokaiselle, itsellenikin, tulee kuitenkin hetkiä, jolloin on tarpeen tullen pitänyt katsoa peiliin ja joskus olen pyytänyt muitakin niin tekemään.

Työkavereilleni jätän sellaiset terveiset että pitäkää lippu korkealla ja tulkaa hymyillen töihin!

Maija Nygård

PS. Maijan viimeistä työviikkoa voit seurata Valtiokonttorin Instagram-tilillä tunnisteilla #valtiokonttorilaiset #viikonkasvo

ilmiöt

Työpäivä lapsen silmin

tervetuloa; hyvää työpäivää

Valtiokonttori osallistui 24.11. kansalliseen Lapsi mukaan töihin -päivään. 9-vuotias poikani oli aivan innoissaan, kun kuuli pääsevänsä päiväksi töihin kanssani. Poikani on kotioloissa innokas koodari, mutta varoittelin häntä jo etukäteen, että Valtiokonttorilla ei koodata mitään itse. Hän oli kovin innokas näkemään, mitä työpaikallani oikeasti tehdään. Päivän aluksi lapsille olikin järjestetty lyhyt esittely Valtiokonttorin toiminnasta. Sen jälkeen lapset pääsivät vanhempiensa mukaan päivän töihin. Omaan päivääni kuuluu aika paljon kokouksia ja keskustelua eri ihmisten kanssa. Etukäteen hiukan jännitti, kuinka tylsältä työni mahtaa 9-vuotiaan näkökulmasta näyttää.

Kysyin päivän jälkeen kommentteja lapseltani siitä, mikä työpaikalla oli erilaista kuin hänen kuvitelmissaan. Kokouksissa hänet oli yllättänyt se, että osallistujilla sai olla edessään läppärit tai kännykät. Hän oli luullut, että kokouksissa kuunnellaan tarkasti esiintyjän puhetta, eikä tehdä muita töitä samaan aikaan.

Parasta työpäivässä oli ollut älytaulun testauksen sijaan perinteisten pahvisten asiakirjakansioiden taittelu, jonka keksimme lapseni iloksi, kun kokouksissa istuminen uhkasi puuduttaa. Valtiokonttorilla käsittelemme edelleen aika paljon paperia – asia, josta yritämme vihdoin päästä digitalisaation myötä eroon. Poikani totesi turhan paperinkäytön olevan kyllä harmillista ympäristölle, mutta koki kuitenkin pahvikansien taittelun sellaiseksi ”oikeaksi työksi”, jolla hän saattoi edesauttaa muiden työntekijöiden onnistumista. Lapseni huokaili vielä seuraavana aamuna herätessään, että kunpa pääsisi vielä niihin paperihommiin, siinä kun tunti itsensä niin hyödylliseksi.

Jäin poikani kommentin jälkeen miettimään, miten oman työn hallinnan ja edistymisen seurantaa voisi konkretisoida digitaalisessa maailmassa. Joskus paperipinojen konkreettinen pöydältä saaminen voi tuntua palkitsevalta – miten onnistumisen tunteita ja työkaverin auttamisen iloa saisi vahvistettua myös etätyön ja sähköisen asioinnin maailmassa?

Tuuli Karjalainen

Työpäiväni Valtiokonttorilla

Tuure, 9 v.

tervetuloa; hyvää työpäivää

Alkututustuminen

Aluksi menin sisään. Sisällä näin vastaanottovirkailijan joka antoi minulle eräänlaisen lapun, josta tunnisti että kuka minä olen. Sen jälkeen menimme kolmanteen kerrokseen. Siellä käsiteltiin muun muassa korvauksia – jos joku olisi esimerkiksi loukkaantunut, joutunut rikoksen uhriksi tai kärsinyt valtion takia. Sitten siellä oli sellaisia henkilöitä, jotka muun muassa suunnittelivat järjestelmiä. Viidennessä kerroksessa oli muun muassa lakimiehiä ja muita sen sellaisia. Sitten siellä oli vielä kahvila. Valtiokonttori on muuten 141 Vuotta!

Mitä valtiokonttori tekee?

Valtiokonttori muun muassa maksaa korvauksia ihmisille, jotka ovat joutuneet rikoksen uhreiksi tai kärsineet tai vahingoittuneet valtion takia. Valtiokonttori käsittelee rahaa päivittäin jopa 6 miljardia euroa (6 000 000 000), sillä valtiokonttori hoitaa koko Suomen valtion rahoituksen.

Miltä työpäivä vaikutti?

Työpäivä vaikutti oikein mukavalta. Kokous oli vähän pitkäveteinen, sillä en saanut itse sanoa mitään. Ruokailu oli todella kiva, sillä valikoima oli ainakin kouluruokaan verrattuna paljon monipuolisempi. Tilat olivat hyvin miellyttävät ja muutenkin paikka vaikutti hyvin lupaavalta. Itse tykkäsin hyvin paljon siitä kun sain itse testata tehdä paperihommia. Sain taitella eräänlaisista pahveista kansiota, joita muut työntekijät käyttäisivät kansioina.

keittiökansioiden taittelu

valmiit taitellut kansiot

 

 

 

 

 

 

 

Blogitekstin kuvat: Tuure, 9 v.

#lapsimukaantöihinpäivä #LMTpäivä

digitalisaatio ilmiöt

Myisitkö oman äitisi? Rosvojen robotti kyllä ostaisi

Viime aikoina moni on jakanut äitinsä tyttönimeä ja paria muutakin tietoa some-tutuilleen. Ties vaikka löytäisin uusia sukulaisia… No, melkein voisin sanoa, että joku löytää jotakin, mutta se ei välttämättä ole sinä tai minä. Tieto sukunimestä ei vielä takaa sukulaisuutta kenenkään kanssa. Mutta saatoit kyselyyn vastatessasi antaa yhden sellaisen tiedon, jota käytetään turvasanana monissa verkkopalveluissa. Vaikka olisit saanut linkin kyselyyn kaveriltasi Facebookissa, niin se ei automaattisesti tarkoita, että kyselyn alkuperä olisi turvallinen tai harmiton. Kautta historian kaikenlaiset pahantekijät ovat onnistuneet kukoistamaan ihmisten naiiviuden takia. Kun teknologia kehittyy, niin valitettavasti rosvojen oveluuskin kehittyy. Myös meidän varovaisuuden pitäisi kehittyä samassa tahdissa.

Ajatus siitä, että voit löytää uutta sukua netin kautta on kieltämättä hauska. Onhan moni aiemmin matkustanut jopa Utahiin asti etsiäkseen sukujuuriaan. Nyt saman tiedon voi saada nostamatta takapuoltaan kotisohvalta. Kuinka hyvin olet tietoinen, että mihin kaikkeen antamiasi tietoja sitten loppupeleissä käytetään? Sallivatko palvelun käyttöehdot nyt tai tulevaisuudessa tietojesi myynnin tai jakamisen joillekin kolmansille osapuolille kysymättä sinulta mitään? Kysyitkö muuten sukulaisiltasi luvan ennen kuin annoit heidän tietonsa sinne pilven reunalle? Näissä kansainvälisissä palveluissa saattaa olla satojen sivujen monimutkaisia englannin kielisiä sepustuksia rekisterien käytöstä, mutta harva meistä oikeasti ymmärtää mitä ne oikeasti tarkoittavat. Palvelu voi olla vielä tällä hetkellä laillinen ja toimia odotusten mukaisesti, mutta mikä mahtaa olla tilanne vaikkapa ensi vuonna tai viiden vuoden päästä.

Rikos saattaa tulla vasta vuosien päästä

Näissä harmittoman oloisissa Mikä maa tai puu olet –tyyppisissä kyselyissä, äitien tyttönimien listaamisissa ja vastaavissa voi olla kysymys myös siitä, että sinun antamiasi tietoja yhdistetään muuta kautta sinusta saataviin tietoihin ja sen perusteella pystytään jo tekemään kaikenlaisia asioita. Lisäksi tämä kaikki voidaan tehdä huomaamattomasti robotiikan avulla. Nämä meille yksittäisiltä ja toisistaan riippumattoman oloisilta vaikuttavat tietojen kyselyt ja kenties humoristisetkin jutut voivat olla jollekin toiselle osa petoksen palapeliä, jota hän tai he ovat jo rakentaneet myös muista lähteistä saatavien tietojen avulla. Meillä ei ole tällä hetkellä mitään hajua, mihin näitä tietoja yhdistettynä esimerkiksi muuhun somesta saatavaan tietoon käytetään. Rikokset voivat myös vasta odottaa syntymistään. Joskus jopa rosvotkin ovat yllättävän kärsivällisiä. Vaikka tekisi mieli ajatella, että mitä sitten, niin identiteetin varastamisesta voi syntyä pahimmillaan vuosien riesa. Korjaaminen maksaa aikaa ja rahaa eikä syyllisiä välttämättä saada koskaan kiinni. Huonoimmillaan se voi vaikeuttaa vaikkapa lainan- tai uuden työpaikan saantia.

Lähtökohtaisesti älä anna itsestäsi tarpeettomia tietoja netissä lainkaan. Missään, koskaan eikä kenellekään. Jos kyselyn tekijä on tunnettu taho, kuten suomalainen laajalevikkinen lehti tai mediatalo, niin riski on astetta pienempi. Mutta käytä silti vakavaa harkintaa. Vaikka asia tuntuisi harmittomalta ja uskot tiedon olevan muutakin kautta saatavilla, niin silti on parempi pitää se poissa sieltä naamakirjasta. Ei kannata tehdä sitä rikoksen suunnittelua ehdoin tahdoin myöskään helpommaksi.

”Me ihmiset olemme dataa”

Ei sitä nettiä kuitenkaan kannata pelätä. Siinä on paljon hyvääkin. Esimerkiksi se, että voit oikeasti olla yhteydessä kaukana asuviin sukulaisiin vaikka päivittäin ja nähdä heidän kasvonsa, kun juttelette videopuhelupalvelussa. Ja onhan se kiva työpäivän jälkeen avata kotimatkan ajaksi sosiaalinen media ja päivittää kuulumiset kavereiden kanssa. Jos tunnet sen kenen kanssa asioit ja olet yhtä huolellinen tietojesi kuin olet rahojesi kanssa, niin ei sinulla silloin ole suurta hätää. Digitalisoituvassa maailmassa me ihmiset olemme dataa. Ja datahan on uusi öljy. Pidetäänpä siis huolta omasta öljykentästämme ja val-votaan öljymme poraustoimintaa huolella. Hill Street Bluesia siteeraten: Let’s be careful out there

henkilöstö ilmiöt

Happily ever after – minkälaisia tarinoita henkilökierrosta sinä haluat kuulla?

”Ilmoittauduin henkilökiertoon ja minut valittiin. Kun kerroin tästä esimiehelleni, hän tipahti tuolilta. Kuukauden selvittelyn jälkeen sain kuulla, etten pääsekään lähtemään. Turhauttavaa.”

”Tiimini jäsen tuli eräänä perjantaina kertomaan minulle iloisesti tulleensa valituksi viraston x henkilökiertotehtävään. Tipahdin tuolilta. Asia tuli minulle täydellisenä yllätyksenä. Yritin koota itseni ja kerroin palaavani asiaan. Tiimilleni oltiin antamassa uutta tehtävää ja tarvitsin kaikki kynnelle kykenevät avukseni tehtävän rakentamisessa. En myöskään tiennyt kunnolla, mitä henkilökierto tarkoitti. Soitin paniikissa suoraan henkilöstöpäälliköllemme. Selvitimme asiaa HR:n, tulosalueemme johdon ja muiden esimiesten kanssa. Lomien vuoksi pystyimme ilmoittamaan henkilökierrosta innostuneelle tiimini jäsenelle vasta kuukauden viiveellä, ettei henkilökierto onnistu. Hän ei meinannut ollenkaan ymmärtää, miksi ei. Turhauttavaa.”

Myönteisiä tarinoita henkilökierrosta on paljon. Mutta myös niitä, joissa homma ei ole toiminut alkuunkaan. Vaikka edellä on kerrottu vain yhden henkilökierron tarina, olisin toivonut senkin onnistuvan. Pidän tarinoista, joissa on draamaa, mutta onnellinen loppu. Miten draaman kaari käännetään?

Suunnitelmallisuudella. Onnistunut henkilökierto edellyttää hyvää käsikirjoitusta – suunnitelmallisuutta kaikilta osapuolilta ja päälle paljon keskustelua. Jotta kukaan ei tipahtaisi tuolilta tai turhautuisi. Organisaatio voi kirjoittaa oman tarinansa henkilökierrosta. Kertomuksen, jolla on monta kertojaa ja useita sivujuonia, mutta yksi onnellinen loppu. Organisaation johto yhdessä HR:n kanssa näyttää suuntaa sanomalla kyllä henkilökierrolle, mutta tarinan todellisia sankareita ovat esimiehet ja työntekijät.

Esimiehen kannattaa kartoittaa ne tiiminsä tehtävät, joissa henkilökierto toimisi parhaiten osaamisen kehittämisen työkaluna. Keskustellessaan tiimiläistensä kanssa osaamisen kehittämisestä esimies voi nostaa henkilökierron esille yhtenä vaihtoehtona. Koska onnistuminen on myös asenne, on hyvä pitää mieli avoinna: jos henkilökiertoon lähteminen ei onnistu juuri silloin kun tiimin jäsenelle tarjotaan mahdollisuutta, on esimiehen perusteluiden lisäksi hyvä pohtia yhdessä työntekijän kanssa sopivampaa ajankohtaa. Edellyttäen että henkilökierto on kyseisen tehtävän osaamisen kehittämisessä mielekästä.

Tämä tarina on interaktiivinen. Myös työntekijät kirjoittavat sitä. Henkilökierrosta kiinnostunut työntekijä kertoo esimiehelleen kiinnostuksestaan. Hän keskustelee esimiehensä kanssa siitä, kuinka henkilökierto tukisi osaamisen kehittämistä juuri hänen tehtävässään ja siitä, milloin olisi sopiva aika töiden kannalta hypätä hetkeksi toisiin tehtäviin. Kun oikea hetki ja tehtävä löytyvät, työntekijä on aktiivinen henkilökierron tavoitteiden määrittelyssä.

Pelkkä punainen lanka ei riitä. Onnellinen loppu vaatii muitakin värejä. Uskon kuitenkin, että suunnitelmallisuus on haluamani onnellisen lopun pohjaväri. Tarinan juju.

Haluatko kuulla lisää tarinoita henkilökierrosta? Niitä kerrotaan Valtio Expossa keskiviikkona 10.5. paneelissa ”Koeajossa henkilökierto – jalka pois jarrulta ja kaasu pohjaan?” Kyydissä henkilökierrossa olleita, esimiehiä ja HR.

Tarinoita ja lyhyen oppimäärän henkilökierrosta valtiolla löydät myös Valtiokonttorin kotisivuilla > Henkilökierto

Onnellisten loppujen puolesta,

Anna Hokkinen

digitalisaatio ilmiöt

Digidystopiaa

Kuulin OP-ryhmän pääjohtaja Karhisen esitelmän digitaalisesta tulevaisuudesta. Kuinka pankki- ja vakuutustoiminta sellaisena kuin ne nyt ovat lakkaavat olemasta. Kuinka asiakkuus nostetaan keskiöön älykkäitä digitaalisia palveluja kehittämällä. Jotta voidaan olla tuottavia ja edellä kilpailijoita.

Innostuin hänen esittämästään ajatuksesta, että asuntolaina ei ehkä olekaan asiakkaan eniten haluama asia, vaan asuminen on. Asuntolaina voidaankin kuulemma nykyään myöntää muutamassa sekunnissa digiälyn avulla. Suomessa asuntolainoja neuvottelee työkseen vielä toistaiseksi noin kaksituhatta pankkien työntekijää. Näille ja noin 30%:lle Suomen työntekijöistä Karhinen povaakin ”haasteellisia muutoksen aikoja”.

En sen sijaan innostu ajatuksesta, että elämän tarkoitus näyttäytyy digitaalisena asiakkuutena. Uskon ihmisten enemmän tavoittelevan esimerkiksi onnellisuutta ja yleistä pärjäämistä elämässään. Enkä ole lainkaan vakuuttunut, tarjoaako digitaalisuus sinällään kumpaakaan lisää. Ottamatta edes kantaa siihen, mitä ihmisten pitäisi tehdä elämillään, jos digiäly vie työpaikat.

No, nykymuotoisten vakuutusyhtiöiden sukupuutto on monen mielestä varmaan hyvä asia. Digitaalinen älyvakuuttaminen tulee kovaa vauhtia. Kuvitelkaapa vaikkapa ”Vitality”-niminen wellness-ohjelma, jossa kansalaisen elämää monitoroidaan ympäri vuorokauden mm. kehoon kiinnitetyn ja pitkälle kehitetyn laitteen avulla. Vitality-luottokortilla suoritetut ruokaostokset ja liikennekäyttäytyminen vaikuttavat Vitality-hyvinvointi- ja terveyspalvelujen hintaan ja Vitality-vakuutusmaksuihin. Älyvakuuttaminen ohjailee elintapoja ja tuottaa kaiken kaikkiaan vaikuttavaksi todettua Vitality-turvaa. Vitality-ohjelmaan sisäänpääsyn lunastaneet nimittäin elävät tutkitusti terveempinä ja pidempään. Vitality-ohjelmaan kuulumattomat puolestaan elävät sairaampina ja lyhyemmän aikaa. Kuulostaako reilulta? Science fictionilta?

Vitality on Etelä-Afrikassa jo nyt miljoonien ihmisten arkitodellisuutta. (ks. verkkosivut)

Ostaminenkaan ei ole kuten ennen. Maksamme verkkokaupalle digitaalisista tallenteista saadaksemme niiden avulla hetkellisen oikeuden uppoutua virtuaalimaailmaan. Verkosta voi toki ostaa fyysisiäkin tuotteita napin painalluksella. Osta –napin painallus itsessään tosin saattaa jo antaa riittävän mielihyvän? Mitään fyysistä vaihdokkia ei välttämättä oston seurauksena tarvita, eikä ympäristösyistä ehkä muutenkaan ole hyvä, tai pian edes mahdollista, saada. Habbohotellin huonekalut tai pelkkä 3D/4K-kuva V12-moottorilla varustetusta urheiluautosta voi riittää. Ja onko virtuaalinen raha kenellekään mitään lisää, keneltäkään mitään pois, ja onko sille tarpeenkaan olla mitään vastinetta tietokoneen ja internetin puolijohdemaailman kuorien ulkopuolella? Yhdysvalloissa erään asuntovelallisen kerrotaan voittaneen oikeudenkäynnissä pankkinsa hänen kieltäydyttyään maksamasta asuntolainaansa. Pankki joutui myöntämään, että miehelle myönnetty lainasumma oli ollut puhtaasti laskennallinen virtuaalikirjaus tietokoneessa. Nollasummapeliä siis?

Monia some-tuttujamme emme ole välttämättä vuosiin tavanneet, emmekä enää tapaamaan tulekaan. Ehkä he asuvat toisessa maassa? Ehkä heitä ei ole enää tai koskaan ollutkaan olemassa? Onko digitaalisten ystävien ero fyysisiin loppujen lopuksi kovin merkittävä ja riittäisikö kännykkäänsä raitiovaunussa tuijottavalle milleniaalille yhtä hyvin pelkän sähköisen olomuodon omaava ystäväpiiri? Kuka voisi kaivata takaisin ystäviin ilman tykkäyksiä?

Kuvitelkaapa sitten vielä maailma, jossa millään nettisivulla ei ole mitään yhteyttä fyysiseen (aiemmin: todelliseen) maailmaan. Surffatkaa näillä sivuilla, saakaa mielenkiintoista tietoa ja kokemuksia, asioikaa ”Valtiokonttorin” kanssa, katselkaa kuvia ”Pata Degermanin uusimmasta matkasta pohjoisnavalle”. Unohtakaa, että Valtiokonttorin korvasivat pilvipalvelimet ja pohjoisnavan jäätiköt lämmin merivesi jo ikuisuus sitten, eikä Pata Degerman –nimistä ihmistä tarkkaan ottaen ollut koskaan olemassakaan. Monessa suhteessa aivan riittävää?

Eräässä tietokonepelissä oli sisäänrakennettu oma internet, joka sisälsi pelin maailmassa eläville hahmoille tarkoitettuja sivustoja, edustaen ydinsotaa edeltänyttä aikaa. Tai niin ainakin hahmojen haluttiin uskovan. Eräänlainen digitaalinen monitasoinen dystopia tulevaisuudesta. Taannoisessa Stanislaw Lemin kirjassa puolestaan kansalaiset huijattiin huumeilla kokemaan elävänsä mukavuuksien ympäröimänä, vaikka todellisuudessa vaatteet olivat riekaleina, asunnot siivottomia luukkuja ja ruoka pelkkää jätettä.

Riippuvuudestamme digiin tulee lopuksi mieleeni biodiversiteettitutkijoiden sanat: ”We need them to survive, but they don’t need us at all” (ks. How Our Health Depends on Biodiversity). Onko ihminen lopulta digillekin tarpeeton?

Janne Leinonen