Kategoria

ilmiöt

digitalisaatio ilmiöt

Sosiaalinen media työssä (osa II)

Opiskelu on antanut minulle mahdollisuuden tarkastella valtionhallinnon toimintaa ja kehittämistä uusista näkökulmista. Syksyn antoisampia hetkiä ovat olleet tiistaiaamut Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -luentosarjan parissa. Luentosarja on toteutettu Helsingin yliopiston ja Rajapinta ry:n yhteistyönä ja voit lukea sisällöistä lisää yhdistyksen sivuilta. Tämä kirjoitus on toinen osa kurssin lopputyötäni. Ensimmäisessä osassa pohdin somen vaikutusta työskentelytapoihin, nyt keskitytään palveluihin.

 

Vaikuttajaviestinnän hyödyntäminen sosiaalisessa mediassa

Sosiaalisessa mediassa piilee asiakasyhteistyön ja palveluiden kehittämisen potentiaalia, jota voisimme hyödyntää enemmän.  Yksi hallinnon asiakasviestinnän pysyvistä haasteista on laajan ihmisjoukon informointi esimerkiksi uusista palveluista tai toimintatavoista sekä asiakkaiden ohjaaminen palveluiden oikeanlaiseen käyttämiseen. Perinteiset mediat, kuten lehti- ja radiomainonta, eivät tänä päivänä tavoita kaikkia kohderyhmiä. Sosiaalinen media on puolestaan tuonut ihmisille mahdollisuuden hankkia tietoa ensisijaisesti omista verkostoistaan, minkä vuoksi niin mainonta kuin hallinnon virallinen tiedottaminen ovat vaikeuksissa (van Dijk 2012, 187).

Essi Pöyry (2018) kertoo vaikuttajaviestinnän tehneen uutta vahvaa tulemista internet- ja some-aikakaudella. Vaikuttajaviestinnässä ei käytetä enää vain perinteisiä julkisuuden henkilöitä, vaan rinnalle ovat tulleet digitaalisen aikakauden luomat julkisuuden henkilöt, kuten tubettajat. Suomessa toteutetusta tutkimuksesta saatiin viitettä siihen, että näiden natiivisti digitaalisen julkisuuden henkilöiden suositukset ovat teholtaan vaikuttavampia. Pöyry viittaa Pelkosen & Naumasen (2017) tarkasteluun kuvatessaan natiivisti digitaalisen julkisuuden henkilöiden vaikuttajaviestinnän tyypillisiä piirteitä. Ensinnäkin tiedon levittäminen tapahtuu julkkiksen omassa verkostossa ja sisällön viestintään tuottaa julkkis itse. Vastaanottajan rooli on aktiivinen verrattuna perinteisen julkisuuden henkilöiden tekemään suositteluun; vastaanottaja tietoisesti seuraa julkkista ja voi vuorovaikuttaa hänen ja muiden seuraajien kanssa. Natiivisti digitaalisen julkisuuden henkilöiden kohdalla on tavallista, että yhdessä kampanjassa käytetään useita julkkiksia ja toisaalta julkkis tekee useita eri kampanjoita (eri palveluille/tuotteille).  Perinteisen julkisuuden henkilön suositteluun verrattaessa on natiivisti digitaalisen julkisuuden henkilön suosittelu yleensä kustannuksiltaan alhaisempi.

Mitä arvelet, voisiko julkishallinnon palveluilla olla omia yhteistyökumppaneita some-vaikuttajaviestinnässä? Mikäli on tarve herättää keskustelua, vaikuttaa tehtäviin päätöksiin (eli tunteisiin) tai erityisesti tavoittaa nuoria, niin miksipä ei perinteisen mediatilan sijasta käytettäisi vaikuttajaviestintää? Jos viestinnän kohderyhmänä on nuoret, olisi mielekästä, että viestinnän sisältöä tuottaisivat toiset saman ikäiset nuoret. Uusien medioiden käytössä nousee yhä tärkeämmäksi tekstin, äänen ja kuvien yhdistäminen eli esimerkiksi videoiden, kuvien ja kaavioien käyttö (van Dijk 2012, 237). Videoilla viranomaisviestit voisivat saavuttaa ainakin osan kohderyhmistä hyvin tehokkaasti. Tiesitkö, että Suomessa on useita tubettajia, joilla on yli 200 000 seuraajaa? Montako seuraajaa teidän viraston Twitter tai Youtube-tilillä on?

Palvelujen kehittämisen uusia mahdollisuuksia

Somea olisi mahdollista hyödyntää myös tietolähteenä toiminnan kehittämisessä. Tarjolla on palveluita, joiden avulla voidaan rakenteistaa internetissä vapaasti käytettävissä olevaa tietoa sekä yhdistää siihen muuta olemassa olevaa tietoa. Olisi esimerkiksi mahdollista selvittää mitä ja missä jostakin aihealueesta julkaistaan tai keskustellaan julkisilla internet-sivuilla tai some-palveluissa. Tällaisia tiedonhakuja mietittäessä voidaan törmätä eettisiin pohdintoihin siitä, millä tavoilla tietoa voidaan hankkia. Toisaalta, kun kyseessä ovat julkiset internet-sivut, on samat tiedot sieltä kenen tahansa löydettävissä.

Uudet tavat kehittää julkisia palveluita tuovat meidät tärkeiden pohdintojen äärelle siitä, mitä on sosiaalisesti kestävä palvelumuotoilu julkishallinnossa? Eeva Raita (2018) esittää, että palvelumuotoilussa emme muotoile vain palveluita. Vaikutamme samalla esimerkiksi siihen, miten kansalainen kohtaa viranomaisen ja millaista vuorovaikutus kanssakäymisessä on. Palvelusta ja henkilön asemasta riippuen tällaisilla seikoilla voi olla suurta merkitystä. Vähintään ne vaikuttavat siihen, millaisia mielikuvia syntyy. Raita (2018) toteaakin, että palveluiden suunnittelussa on ymmärrettävä vallan näkökulma; ketkä palveluita suunnittelevat ja ketkä niitä käyttävät. Myös tämä näkökulma on keskeistä sisällyttää julkishallinnon palveluiden muotoiluun. Toisaalta on todettu, että digitaalinen talous sotkee tuottajan, kuluttajan ja käyttäjän rajanvetoa (Ruckenstein 2018). Tämä näkyy vääjäämättä myös julkishallinnon palveluissa, mikä oikein oivallettuna antaa lisämahdollisuuksia asiakaslähtöisempien palveluiden tuottamiseen. Asiakkaat voivat osallistua palvelun sisällön tuottamiseen tai vähintään sen arviointiin esimerkiksi somen avulla. Asiakkaat saavat myös käyttöönsä tietoa, johon pääsy oli aiemmin vaikeampaa (esim. Omakanta). Tietoa eli myös valtaa siirtyy enemmän asiakkaille. Osana fiksua palvelujen muotoilua meidän on oltava valmiita muotoilemaan myös omaa rooliamme uusiksi.

Lähteet:

Pöyry, E. 2018. Vaikuttajaviestintä ja –markkinointi verkossa. Luento 16.10.2018 Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -kurssilla.

Raita, E. 2018. Kokemus, addiktio ja mobiiliteknologia. Luento 18.9.2018 Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -kurssilla.

Ruckenstein M.  2018. Digitaalinen kulttuuri ja sosiaalisuus – tutkimuksellisia avauksia. Luento 4.9.2018 Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -kurssilla.

Van Dijk, J. 2012. The Network Society. 3rd Edition. Sage Publications Ltd. London.

digitalisaatio ilmiöt

Sosiaalinen media työssä (osa I)

Opiskelu on antanut minulle mahdollisuuden tarkastella valtionhallinnon toimintaa ja kehittämistä uusista näkökulmista. Syksyn antoisampia hetkiä ovat olleet tiistaiaamut Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -luentosarjan parissa. Luentosarja on toteutettu Helsingin yliopiston ja Rajapinta ry:n yhteistyönä ja voit lukea sisällöistä lisää yhdistyksen sivuilta. Tämä kirjoitus sosiaalisen median työhön tuomista vaikutuksista on ensimmäinen osa kurssin lopputyötäni, toisessa osassa keskityn palvelujen kehittämisen näkökulmaan. Älä säikähdä tekstien mittaa tai anna viitteiden häiritä, sillä uskon sinun löytävän jotain uutta ajateltavaa sosiaalisesta mediasta ja sen käytöstä työssä. Kannustan myös kaivamaan kiinnostavimmat lähteet luettaviksi!

Sosiaalinen media muuttaa työskentelyä

Somen eli sosiaalisen median käyttämisessä virkatyössä ei ole enää mitään kummallista. Sujahdamme sulavasti virtuaalimaailmaan keskustelemaan kollegoiden tai asiakkaiden kanssa ja ylläpidämme samalla verkostojamme. Somen käyttö on arkipäiväistynyt ja käyttäminen tapahtuu sen kummempia ajattelematta. Autopilotti päällä saatamme myös helposti ajatella, että tunnemme työyhteisössä somen mahdollisuudet riittävän hyvin. Vaan voisiko some kuitenkin yllättää?

Sosiaalisesta mediasta on esitetty erilaisia määritelmiä, joista yksi on kuvattu kuviossa 1 sen varmistamiseksi, että olisimme pohdinnan jatkuessa suurin piirtein samalla kartalla. Tässä kirjoituksessa liikumme sekä yksilö- että yhteisökeskeisten some-palveluiden parissa, rajoittuen sisällön rikkaudeltaan alhaisiin ja kohtalaisiin palveluihin.

Kuvio 1. Sosiaalisen median palveluita fokuksen ja sisällön rikkauden mukaan (van Dijk 2012, 1818)

 

Oma kokemukseni on, että meille on tuttua käyttää somea viraston ulkoisen viestinnän välineenä esimerkiksi Twitter ja LinkedIn -palveluilla. En ole kuitenkaan varma, miten laajasti olemme omaksuneet Anu Sivusen (2018) esittelemää työntekijä- ja brändilähettilään roolia, jossa tietoisesti viestinnällämme pyrimme vaikuttamaan syntyviin mielikuviin. Pohditko sinä, miten some-viestintäsi rakentaa asiantuntijuuttasi tai virastosi mainetta? Virkamiehen somettamisella voi olla myös muunlaisia yllättäviä positiivisia vaikutuksia. Alankomaissa toteutettu tilastollinen paneelitutkimus osoitti, että työasioista viestiminen julkisissa some-kanavissa (esim. Facebook, Twitter) lisäsi työntekijöiden kokemaa työnimua. Sen sijaan työnimu ei lisännyt työviestintää somessa. (van Zoonen & Banghart 2018, 288.) Olisiko tässä hyvä syy kannustaa meitä olemaan vielä aktiivisempia twiittaajia? Asiaa pohtiessa on helppo mieltää, että työasioista somettaminen voi herättää merkityksellisyyden kokemuksia, jotka toden totta vaikuttavat työssä viihtymiseen.

Kun somelle antaa mahdollisuuden, se voi muokata tapaamme työskennellä. Yksinkertaisimmillaan some voi muuttaa tapojamme hakea tietoa; vastaus kysymykseen voi löytyä verkoston avulla nopeammin, kuin virallisia kanavia käyttäen. Some tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia siihen, miten työpäivänsä järjestää. Oletko esimerkiksi kuullut Hofficesta (Home + Office)? Tukholmasta liikkeelle lähtenyt yhteisöllinen työskentelytapa löytyy myös Helsingistä. Hoffice on Facebookissa itsejärjestäytyvä verkosto, jonka jäsenet avaavat kotinsa muille jäsenille tilapäistä työskentelyä varten. Hoffice-päivät muotoutuvat hiljaisista 45 minuutin työskentelyjaksoista ja sosiaalisista tauoista. Jokaisen työskentelyjakson aluksi osallistujat kertovat lyhyesti tavoitteensa ja jakson päätyttyä reflektoivat, miten niissä onnistuivat. Tukholman Hoffice on ollut etnografisen tutkimuksen kohteena, minkä yhteydessä sen on todettu vaihtoehtoisena sosiaalisena mallina tukevan luottamusta, itsensä toteuttamista ja avoimuutta. Hoffice on koettu työpaikkana, jonka arvopohja muodostuu huolenpidosta. (Rositto & Lampinen 2018, 948-949, 959, 961, 977.) Hofficen tapaan rytmitettyä työskentelyä olisi helppoa kokeilla aluksi omassa virastossa tai verkostossa. Ehkäpä sen jälkeen olisi helpompaa osallistua ”oikeaan” Hoffice-työskentelyyn ja antaa mahdollisuus uusien kontaktien syntymiselle. Mikäli oman kodin avaaminen työskentelyä varten tuntuu liian rohkealta, voidaan Hoffice järjestää esimerkiksi kirjastossa taikka verkossa työskennellen (mt. 976). Mikäli kiinnostuit ideasta, kannattaa tutustua lähdeartikkelissa kuvattuihin tutkimustuloksiin tarkemmin.

Some voisi työssämme olla muutakin, kuin julkiset some-palvelut. Miltä kuulostaisi virkamiesten oma Facebook? Itselläni on kokemusta Yammerin ja Slackin käytöstä projektien tai tiimien työvälineinä, mutta onko valtionhallinnossa kokeiltu koko viraston kattavaa organisaation sisäistä somea? Kuka tietäisi? Sivuselta (2018) opin, että välineiksi löytyy Googlen Apps for Workin lisäksi tosiaan myös Workplace by Facebook. Organisaation sisäisen somen hyödyntämisen näkökulmiksi Sivunen (2018) nostaa muun muassa asiantuntijuuden näkyväksi tekemisen, tietoisuuden toisten tehtävistä ja taidoista sekä vuorovaikutuksen lisäämisen esimerkiksi yksikkörajojen yli. Mikä sitten organisaation sisäisessä somessa (ESM = enterprise social media) mahdollistaa nämä hyödyt? Vastaus löytyy ajallisesta säilyvyydestä ja näkyvyydestä. Organisaation sisäinen some mahdollistaa sen, että jaetut viestit, verkostot ja tiedostot ovat kollegoiden löydettävissä ajasta ja paikasta riippumatta, mikä samalla antaa työntekijöille mahdollisuuden oppia laajemmin ihmisiltä, tiimeiltä ja teksteistä. Sisäinen some lisää mahdollisuuksia sosiaaliseen oppimiseen, mikä vaikuttaa edelleen esimerkiksi sosiaalisen pääoman rakentumiseen. (Leonardi, Huysman & Steinfield 2013, 2-3, 6-7.)

Kuulostaa lupaavalta, eikö? Mikä olisi oikea tapa edetä sisäisen somen käytössä? Kokeiluja olisi varmasti suhteellisen helppoa tehdä virastojen sisällä, mutta riittääkö se suhteessa ilmiölähtöisen hallinnon kehittämisen tarpeisiin? Toinen huomioon otettava seikka on, että sisäisen somen hyötyjen saavuttaminen edellyttäisi jokapäiväisten työskentelytapojen muokkaamista. Sivunen (2018) muistuttaa sisäisen somen käytön lisäävän kunkin työntekijän vastuuta viestinnästä ja sen tiedon jakamisesta, mitä osaa ja mitä tekee. Somen avulla on mahdollista jakaa sekä helposti liikuteltavaa, omistajastaan riippumatonta tietoa että hiljaista tietoa ja yksilöiden osaamista. Hiljainen tieto tulee monimutkaistuvassa maailmassa aina vain tärkeämmäksi ja sen syntyminen edellyttää yhtä useammin yhteistyötä. Hiljaiselle tiedolle on myös ominaista, ettei sen vaihto tapahdu muodollisten kanavien kautta, vaan se liikkuu sosiaalisten verkostojen avulla. Hiljainen tieto ei kuitenkaan liiku organisaation sisäisessä somessa ilman työntekijöiden sitoutumista. Työnantajien tulisi myös kiinnittää huomiota siihen, millä keinoilla tiedon jakamisesta voidaan palkita. (van Dijk 2012, 69-70.) Tässä kohtaa onkin loistava hetki esittää itselleen kysymys, miten paljon omaa tietämystään olisi valmis jakamaan muiden hyödyksi? Mitä ja miten laajalle yleisölle voisit osaamisestasi kertoa?

Sosiaaliseen mediaan voi myös sotkeutua

Edellä moni seikka puhuu somen käytön puolesta, mutta ongelmatonta soveltaminen ei tietenkään ole. Työn vuorovaikutuksen kannalta haasteita voidaan miettiä Suvi Uskin (2018) esiin nostamien näkökulmien pohjalta. Aloitetaan pohdinta elämämme eri rooleista. Tavallisena päivänä itse ehdin virkamiesroolin lisäksi olla puoliso, äiti, ystävä ja lapsi. Näissä rooleissa vuorovaikutan ja käyttäydyn eri tavoin. Facebookissa ja Twitterissä olen kuitenkin aina vain yksi ja sama Jenni Taskinen. Uski toteaakin sosiaalinen median antavan meille vain yhdet kasvot, joiden tulisi sopia useille yleisöille. Somen antamista kasvoista tulee sen vuoksi helposti jäykät, kun yleisö on samaan aikaan moninainen. On arvioitu, että ”luonnollinen” sosiaalisen ryhmän koko ihmisillä on noin 150 henkilöä, mutta samaan aikaan Facebookissa ylläpidettävän verkoston koko on keskimäärin 338 henkilöä (Quinn & Papacharissi 2018, 359). Tämä voi vaikuttaa tapaamme viestiä somessa ja mahdollisesti osa persoonastamme jää piiloon asiallisen viestintätyylin taakse. Persoonat taas tekevät meistä mielenkiintoisia ja lisäävät viestiemme henkilökohtaisuutta ja perille menoa (vrt. edellä työntekijälähettilään rooli). Toisena haasteena Uski nostaa esille some-historian mahdollisesti muodostaman taakan. Uski viittaa taakalla tilanteeseen, jossa somen paljastama historia määrittää sosiaalisesti yksilön tulevaa ja jarruttaa yksilön kehittymistä. Työn ja asiantuntijuuden näkökulmasta vanha painolasti voi vaikeuttaa esimerkiksi uusien suhteiden solmimista. Kolmantena seikkana Uski muistuttaa somen antavan kommunikointiin kömpelöt välineet, kun huomioidaan koko kehon viestivän kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Tekstiin perustuvassa someviestissä meidän kädet eivät viito oikeaan suuntaan ja hymiö ei riitä kuvaamaan empatiaa, joka välittyy kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa.

Millä tavalla voimme yrittää vastata edellä kuvattuihin haasteisiin? Uski (2018) nostaa esille profiilityön käsitteen. Hän määrittelee sen yhdessä Lampisen kanssa strategiseksi itsensä esittämiseksi sosiaalisessa mediassa. Profiilityöhön vaikuttavat sekä palveluiden tekniset käyttömahdollisuudet, kuten yksityisyysasetukset, että vallitsevat sosiaaliset normit. Uski ja Lampinen ovat tunnistaneet profiilityössä neljä ulottuvuutta. Ensinnäkin sosiaalisen median profiilit nähdään tuotteina, kuten käyntikortit tai ansioluettelot. Toiseksi profiilityössä on kyse tulkinnasta. Pohdimme, miten muut tulkitsevat julkaisemaamme sisältöä ja toisaalta arvioimme toisten toimintaa somessa. Kolmas ulottuvuus muodostuu itsensä esittämisen ja vallitsevien sosiaalisten normien välisestä jännitteestä. Neljännen ulottuvuuden muodostaa konkreettinen toiminta, jolla hallitsemme profiilejamme. (Uski & Lampinen 2016, 447-448, 450-452.)

Suomalaisten Facebook-käyttäjien fokusryhmähaastattelun avulla on tunnistettu aitous yhdeksi palvelun käyttöä ohjaavaksi normiksi. Normi näkyy profiilityössä tasapainotteluna jaettavan sisällön määrän ja laadun kanssa. Joskus tasapainottelu koetaan niin rasittavaksi, että yksilöt jättivät asioita jakamatta, vaikka olisivat niitä halunneet jakaa. Profiilityön minimoimiseksi Facebookin käyttäjät minimoivat julkaisemansa sisällön määrän. (Uski & Lampinen 2016, 457-458, 460.) Mikäli profiilityö johtaa sisällön minimoimiseen, vaikuttaa se verkoston suhteiden ylläpitämiseen. Se, minkä verran olemme itse valmiita jakamaan, vaikuttaa siihen, minkä verran verkoston muut jäsenet haluavat jakaa. Somessa tapahtuvassa työviestinnässä pitäisi pyrkiä aktiiviseen tiedon jakamiseen, mikä voi toimia esimerkkinä muille. Samaan aikaan on pohdittava, mitkä some-palvelut ovat työviestintään sopivia.

Vapaa-ajalta tuttuja some-palveluita on helppoa käyttää myös työhön liittyvässä viestinnässä. Facebookista löytyy kaveriverkoston lisäksi Virkamiesten avoin verkosto ja muita alakohtaisia ryhmiä, joissa vaikutamme. Twitterissä voimme twiittailla niin työmme sisällöstä kuin sieniretkistä.  Työ- ja vapaa-aikaa yhdistävien some-kanavien käyttö johtaa kuitenkin eri verkostojen sekoittumiseen, mikä voi aiheuttaa haasteita (Sivunen 2018). Edellä mainitun profiilityön rinnalle voidaan nostaa toinen käsite; rajatyö (boundary work). Sosiaaliset rajat ovat suhteiden ylläpidossa tärkeitä kahdesta syystä. Ensinnäkin ne ylläpitävät yksilöiden ja suhteiden eheyttä ja toiseksi ne muokkaavat informaation kulkua ihmisten välillä (vrt. edellä hiljaisen tiedon jakaminen). Sosiaalisessa mediassa rajatyö karkaa osin yksilön ulottumattomille kollektiiviseksi prosessiksi, sillä yksilö ei yksin päätä verkostossa rajojen asettamista esimerkiksi tiedon kulkemiselle. (Quinn & Papacharissi 2018, 361.) Rajatyön on myös nähty mahdollisesti johtavan eri ryhmien välisten rajojen korostamiseen, mikä vaikeuttaa viestintää. Haasteena on myös kontekstien romahtaminen; verkostojen sekoittuessa on vaikea tietää, millä tavoilla itseään tulisi milloinkin ilmaista. (Leonardi ym. 2013, 9.)

Uusi media, kuten some, mahdollistaa eri tilojen ja tilanteiden monikäytön. Työskentely, opiskelu tai itsensä viihdyttäminen on mahdollista niin kotona kuin työssä ja usein täysin kellon ajasta riippumatta. Somen hyödyntäminen työssä edellyttääkin työntekijältä joustavuutta niin eri roolien käytössä, kuin sen hyväksymisessä, että työtä koskevat viestit voivat saavuttaa myös vapaa-ajalla. Kaikille tämä ei sovi yhtä hyvin. Voimme hengästyä informaatiotulvassa ja osa meistä erehtyy tekemään liikaa töistä ollessaan aina tavoitettavissa. (van Dijk 2012, 71, 177, 217.) Suvi Uski (2018) muistuttaa myös someriippuvuuden vaaroista ja hän näkeekin sen olevan uusi kansantauti. Uski jatkaa, että jokaisen tulisi pystyä arvioimaan ja jakamaan omaa ajankäyttöään mielekkäästi yhteisö- eli someaikaan, lähisuhdeaikaan ja minäaikaan.

Sosiaalinen media eri ikäryhmien käytössä

Somen käyttö työssä on hyvä tarkastella eri ikäisen henkilöstön näkökulmasta. Valtiolla työssä olevien henkilöiden keskimääräinen ikä oli viime vuonna hieman yli 46 vuotta. Virastoittain tilanne vaihteli 37-54 vuoden välillä. Ikäluokittain tarkasteltaessa henkilöstön suurimmat ryhmät olivat 45–54-vuotiaat (30,1 %), 35–44-vuotiaat (25,8 %) ja 55–64-vuotiaat (24,9%). Vähintään yli 45-vuotiaita oli siis yli puolet henkilöstöstä. (Valtiokonttori 2018, 7.) Tilastokeskuksen Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksesta käy ilmi, että vuonna 2017 ikäryhmittäin tarkasteltuna 45-54 -vuotiaista suomalaisista yhteisöpalveluja seurasi 64 %:a ja 55-64 -vuotiaista vastaava osuus oli 44 %:a. Ero nuorempiin ikäluokkiin on merkittävä, sillä 25-34 -vuotiaista yhteisöpalveluja seurasi 92 %:a ja vielä nuoremmista eli 16-24 -vuotiaista 96 %:a. (Suomen virallinen tilasto.)

Tilastot kuvaavat omalta osaltaan sitä, että sukupolvet määrittyvät yhtä voimakkaammin tieto- ja viestintäteknologian ja median kautta. Median roolin kasvaessa arjessa on sukupolvia ryhdytty tarkastelemaan myös sosiaalisen median näkökulmasta (Säntti & Säntti 2011) siten, että X-sukupolvea on kutsuttu digitaalisiksi maahanmuuttajiksi, Y-sukupolvea digitaalisiksi natiiveiksi ja Z-sukupolvea sosiaalisen median natiiveiksi. Luokitteluja tarkasteltaessa on muistettava niiden yleistämisessä piilevät riskit; luokittelut eivät kuvaa kaikkia kyseessä olevan ikäryhmän ihmisiä. (Matikainen 2018.) Nuoret ja vanhemmat voivat myös mieltää sosiaalisen median palveluiden käytön eri tavoin. Uski (2018) nostaa esille, etteivät nuoret enää välttämättä koe somea verkostoitumisen välineenä, jossa tavoitteena olisi kasvattaa verkoston kokoa. Sen sijaan nuoret viestivät kahtia jakautuneesti joko ylläpitäen läheisiä ihmissuhteita (esim. pikaviestipalvelut) tai kerralla koko maailmalle (Instagram). Ymmärrettävästi isossa kuvassa ihmisten suhtautuminen somea kohtaan ja tavat käyttää sitä vaihtelevat iän mukaan ja sillä on vaikutusta siihen, miten organisaatiossa somea pystytään hyödyntämään. Vahvimmillaan erilaiset käsitykset ja käyttäytymistavat rikastuttavat viestintää, mutta pahimmillaan ne voivat aiheuttaa ristiriitoja. Virastoissa kannattanee pohtia organisaation some-käyttöä suhteessa ikärakenteeseen ja miettiä, mitkä asiat motivoivat eri-ikäisiä asiantuntijoita. Somen, kuten muidenkin uusien työskentelytapojen, käyttöä voisi miettiä myös uusien osaajien houkuttelemisen näkökulmasta, erityisesti nuorten ammattilaisten osalta (van Dijk 2012, 71). Somen kohdalla työpaikan nuorimmat asiantuntijat ovat todennäköisesti ne osaavimmat. Ainakin itse voisin oppia heiltä teknisen käyttöosaamisen lisäksi rohkeutta ja avoimuutta, tuskin mitään voi mennä pahasti pieleen – erityisesti näillä seuraajamäärillä 🙂

Mitä sanot, otetaanko some haltuun?

Lähteet

Leonardi, P., Huysman, M. & Steinfield, C. 2013. Enterprise social media: Definition, history, and prospects for the study of social technologies in organizations. Journal of Computer-Mediated Communication, 19/2013, 1-19.

Matikainen, J. 2018. Uusi mediasukupolvi. Luento 11.9.2018 Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -kurssilla.

Quinn, K. & Papacharissi, Z. 2018. Our Networked Selves: Personal Connection and Relational Maintenance in Social Media Use. Teoksessa Burgess, J., Marwick, A. & Poell T. (toim.) The SAGE Handbook of Social Media. Lontoo, SAGE Publications Ltd, 353-371.

Rossitto, C. & Lampinen, A. 2018. Co-Creating the Workplace: Participatory Efforts to Enable Individual Work at the Hoffice. Computer Supported Cooperative Work (CSCW), 27/2018, 947-982. Viitattu 20.10.2018. Luettavissa: https://link.springer.com/content/pdf/10.1007%2Fs10606-018-9319-z.pdf

Sivunen, A. 2018. Sosiaalinen media organisaatioiden sisäisessä käytössä. Luento 25.9.2018 Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -kurssilla.

Suomen virallinen tilasto (SVT).  Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö [verkkojulkaisu]. ISSN=2341-8699. 13 2017, 1. Internetin käytön yleisyys, useus ja yleisimmät käyttötarkoitukset. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu: 19.10.2018. Luettavissa: http://www.stat.fi/til/sutivi/2017/13/sutivi_2017_13_2017-11-22_kat_001_fi.html

Uski, S. 2018. Yksilön identiteetti ja teknologia. Luento 11.9.2018 Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -kurssilla.

Uski, S. & Lampinen, A. 2016. Social norms and self-presentation on social network sites: Profile work in action. New media & society. 2016, Vol. 18(3), 447-464.

Valtiokonttori. 2018. Valtion henkilöstökertomus 2017. Valtiokonttori ja valtiovarainministeriö. Valtiokonttorin julkaisuja | Tiedolla johtaminen 2/2018. Viitattu 19.10.2018. Luettavissa: http://www.valtiokonttori.fi/download/noname/%7BBFA1E950-9959-4016-825E-3F155EB22B48%7D/95864

Van Dijk, J. 2012. The Network Society. 3rd Edition. Sage Publications Ltd. London.

van Zoonen, W., & Banghart, S. 2018. Talking Engagement Into Being: A Three-Wave Panel Study Linking Boundary Management Preferences, Work Communication on Social Media, and Employee Engagement. Journal of Computer-Mediated Communication 23/2018, 278-293.

henkilöstö ilmiöt

En bra hobby stöder arbetsförmåga

Jag är trädgårdsmästare och merkonom till utbildning. Jag jobbar på Statskontoret på Medborgartjänster; där har jag jobbat i nästan 27 år. Jag sköter bl.a. om kundservice med två andra personer i teamet och registrerar brottsoffers ersättningsansökningar. Jag sköter också förberedelsebehandling av dessa ansökningar.

Fotografering som hobby stöder effektivt mitt arbete som kan vara psykiskt tungt. Med fotografering kan jag koncentrera mig på något annat än arbete. Hobbyn stöder min arbetsförmåga. När jag fotar brukar jag koncentrera mig på motiven för att få en så bra bild som möjligt och den skall vara väl komponerad.

Landskap i Rio Tionto ”Red Redriver”, Andalucien, våren 2017

Landskap i Rio Tionto ”Red Redriver”, Andalucien, våren 2017

Upplevelser från naturen

Jag tycker om att ta sådana bilder som väcker känsla. Mina motiv hittar jag oftast i naturen, bl.a. i skogar och skärgården. Jag fotar också Gatufotografering (Streetphoto) och stilleben. Att fotografera naturen innebär också olika upplevelser genom bl.a. djurmöten, fåglarna som kvittrar och nu senare på våren vårgrönska. Ibland händer det att man inte får någon bra bild als med sig hem, men upplevelsen har man ändå alltid med sig.

Jag har fotat sedan slutet av 1970-talet med en analogkamera i början, sedan med mellanformat kamera, på 1980-talet med en kinoformat systemkamera och nu med en digital systemkamera. Det kändes inte så svårt att gå över till digital systemkamera, för att jag hade lärt mig baskunskaperna i fotografering tidigare. Skillnaden är att man kan ställa in olika isotal på kameran efter t.ex. för varje foto om man vill göra det.

Landsap i Monttellano. Andalucien våren 2017.

Att göra tillsammans är roligast

Jag är medlem i Amatörfotografklubben i Helsingfors som har grundats 1889; jag blev medlem där 1997. Jag kom med i klubben via arbetarinstitutet i Helsingfors som arrangerade en mörkrumskurs.

Vi har en fotoklubb för personal också på Statskontoret (VK-foto), den består av ca 10 medlemmar. Nya medlemmar är välkomna. VK-foto har hunnit ha många utställningar på kontorets mötescentrum med olika teman. Utställningar har varit mycket populära bland personalen och besökarna.

På kontoret har vi i alla mötesrum stora kopior av fotoklubbens medlemmars bilder. Det stimulerar arbetsgemenskapen så att man blir på gått humor när man kommer in i rummen.

Hobbyn stöder inte enbart min arbetsförmåga utan också arbetsförmågan av kollegor.

Peter Stenius

Följ min vecka på Statskontorets Instagram-konto

digitalisaatio ilmiöt kansalaisille

Kohti sprinttiä – ja heti olympiakisojen jälkeen!

Perinteinen tai luistelu

Aikalisä!-toimintamalli on tarjonnut tukitoimia nuorten miesten syrjäytymiskehityksen ehkäisemiseksi jo yli kymmenen vuotta. Toimintamalli mahdollistaa aktiivisen tuen tarjoamisen nuorille miehille kutsunnoissa ja varusmies- tai siviilipalveluksen keskeytyessä. Nyt on edessä sprintti eteenpäin.

Kokeilemme verkostossa, jossa Valtiokonttori on mukana, miten perinteinen Aikalisä-toiminta laajentuisi digitaaliseksi palveluksi, jota hyödyntäisivät asevelvollisuusikäiset sekä näiden nuorten kanssa toimivat asiantuntijat ja palvelutuottajat.

Palvelu voi antaa tietoa asevelvolliselle kuinka optimoida asevelvollisuuden hyödyt luistavassa urasuunnittelussa tai tukea asevelvollisen keskeyttäessä palveluksen esimerkiksi tapaturman takia.

Mukana kehittelyssä ovat mm. puolustusvoimat, siviilipalveluskeskus, KELA, TEM, Opetushallitus, PLM, OKM, Valtiokonttori ja VRK. Toimijoita on tullut lisää sanan kiirittyä verkostoissa.

Äkkilähtö

Lähdimme äkkilähdöllä valtiovarainministeriön lanseeraamaan kokeilukiihdyttämöön mukaan. Kokeilukiihdyttämö on yksi uusista formaateista, joilla rakennetaan valtion hallintoon yhteisöllisyyttä ja keskinäistä sparrailuverkostoa uudella tavalla tekemisen ympärille – asenteella ”töissä valtiolla, kansalaisten parhaaksi”.

Onnistuimme kiihdyttämössä rajaamaan palvelua, täsmentämään tavoitteita ja jäsentämään seuraavaa vaihetta. Seuraavaksi osallistumme Desing Sprint –viikkoon, jossa keskitytään idean syväluotaukseen, kohderyhmän ja sisällön tarkentamiseen ja vahvistamaan yhteistä ymmärrystä digipalvelusta.

Sprintissä tavoitteemme on saada valmiiksi testattavissa oleva digitaalinen aikalisä-prototyyppi. Sprintti on meneillään viikolla 10.

Sprintti virkakoneiston matkana

Aikaisemmin hiihto oli vahvasti ainoastaan kestävyyspainotteinen laji, mutta on nykyään monipuolistunut siltäkin osin kun keksittiin sprinttihiihto. Hiihtäjältä vaaditaan yhä enemmän anaerobisia ominaisuuksia, hyvää hermolihasjärjestelmän toimintaa ja voimaominaisuuksia. Hiihdon puolella samat hiihtäjät pärjäävät kuitenkin sekä 15 km hiihdossa että 2 km sprinttihiihdossa.

Ehkäpä me virkamiehetkin omaamme kestävyyden lisäksi ketteryyttä. Sitä testataan sprintissä. Design Sprint on Googlen kehittämä menetelmä liiketoiminnan ongelmien ratkaisemiseksi, uusien tuotteiden luomiseksi tai nykyisten parantamiseksi. Siinä tavoitellaan kuukausien työn tiivistämistä muutamaan päivään.

Aikalisä ja maali

Erinomaiseen asiakaskokemukseen ei riitä pelkästään hyvä korvauspalvelu vaan lisäksi tarvitaan yhteistyötä yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa. Asevelvollisen turvaverkko eli digitaalinen aikalisä on tulevaisuudessa palvelu, johon kuuluu itsepalvelun lisäksi puhelinpalvelu, chat ja henkilökohtainen ohjaaminen esimerkiksi uudelleenkoulutukseen, palvelualustana Suomi.fi. Tai ainakin mallia kannattaa kokeilla. Kokeilussa sallitaan myös epäonnistuminen.

Kokeilussa suunnitellaan, jalkaudutaan, kuullaan, havainnoidaan ja kokeillaan. Yhteistyössä maaliin asti. Maali on palvelun prototyyppi mitä testataan nuorilla sekä nuorten parissa työskentelevillä sosiaalikuraattoreilla ja nuorisotyön ohjaajilla jo maaliskuussa. Valmis palvelu vuoden 2018 aikana.

Lue lisää perinteisestä Aikalisästä >

Ismo Tikka

henkilöstö ilmiöt

Parempi olla muuttunut kuin juuttunut

Viisi työpäivää. Sen verran minulla on tätä kirjoittaessani (23.2.2018 toim.huom.) vielä toistaiseksi töitä jäljellä Valtiokonttorissa ennen uusiin koitoksiin siirtymistä. Virkamiesurani käynnistyi rapiat kolme ja puoli vuotta sitten. Opintoja en ollut ehtinyt vielä täysin saattaa loppuun, mutta hinku töihin vuoden kestäneen gradu-urakan jälkeen oli jo kova.

Elokuussa 2014 aloitin työt Kansalaispalveluiden Lakiasiainpalvelut-ryhmässä. Ensimmäisinä kuukausina pääsin tutustumaan Sotilastapaturma-ryhmän konkreettiseen korvaustyöhön. Huhkin päätöksiä ja samalla opin talon tavat sekä korvaustyön salat.

Muutos ei pelota

Puolen vuoden sotilastapaturmiin perehtymisen jälkeen minulle tulikin yllättävä siirto hoitamaan työ- ja sotilastapaturmien lakimiehen tehtävää. Muutos ei pelottanut, vaan uudet haasteet lähinnä kutkuttivat mieltäni. Työ oli mielenkiintoista ja haastavaa ja tunsin, että opin joka päivä jotakin uutta niin lain tulkinnasta, korvauskäytännöstä kuin vaikkapa sidosryhmätapaamisten järjestämisestä.

Työ- ja sotilastapaturmien lakimiehen tehtävää ehdin hoitaa noin puolentoista vuoden ajan ennen kuin kohdalleni osui seuraava suunnanvaihdos urapolullani. Kuulin, että Rikosvahingot ja muut korvauslajit -ryhmän palvelupäällikön pesti oli avoinna. Koska minusta tuntui, että olin jo oppinut tarpeeksi työ- ja sotilastapaturmien lakimiehen tehtävistä, päätin haastaa itseni ja kokeilla, riittäisivätkö kykyni esimiestehtäviin. Syksyllä 2016 aloinkin sitten luotsata Rikosvahinko-ryhmää.

Opiskelut loppuun, auskultoimaan

Palvelupäällikön tehtävää olin ehtinyt hoitaa noin vuoden verran, kun käräjäoikeudesta tuli loppusyksystä 2017 tieto valinnastani käräjänotaariksi. Maaliskuun 1. päivänä koittavat siis taas uudet työtehtävät. Jään virkavapaalle ja aloitan vuoden kestävän auskultoinnin eli tuomioistuinharjoittelun käräjäoikeudessa. Tuomioistuinharjoittelu on ikään kuin oikeustieteellinen jatkokoulutus, jossa opitaan käräjäoikeustyöskentelyn eri vaiheet sekä tutustutaan tuomarin rooliin ja ajattelutapaan.

Jonkun mielestä työtehtävien vaihtotahtini saattaa kuulostaa nopeatempoiselta. Ja jos joku nyt kysyisi minulta, miksi olen taas kerran vaihtamassa tehtävää, vastaus olisi kovin yksinkertainen: itsensä kehittäminen. Uskon nimittäin, että käräjäoikeusvuosi kehittää minua monella tapaa niin esimiehenä, juristina kuin ihmisenäkin. Esimiestaitoni karttuvat, kun pääsen toimimaan oikeuden puheenjohtajana. Lisäksi ammattiosaamiseni lakimiehenä varmasti moninkertaistuu. Luulen, että ihmisenä myös ainakin vuorovaikutustaitoni paranevat, kun kohtaan oikeudessa hyvinkin eri elämäntilanteissa olevia asiakkaita.

Etuoikeus oppia

Minusta tuntuu suorastaan etuoikeutetulta päästä taas oppimaan uusia asioita ja kehittämään omia taitojani – etenkin nyt, kun yhteiskunnassa on kohkattu viime vuodet jatkuvasti työelämän ja työtehtävien muutoksesta. Vanhoja työtehtäviä häviää tai on jo hävinnyt. Uusia töitä syntyy. Kukaan ei varmuudella tiedä, millaisia valmiuksia työntekijältä jatkossa vaaditaan. Uskallan kuitenkin väittää, että tulevaisuudessa pärjäävät ne, joilla on yhä enemmän ja monipuolisempaa osaamista. Uskon, että juuri erilaisten työtehtävien kokeilu luo uusia taitoja ja takaa töitä myös jatkossa. Ei ole väliä, vaihtaako kokonaan työpaikkaa, siirtyykö hetkeksi työnkiertoon toiseen yritykseen vai muuttaako työtehtäviä saman organisaation sisällä. Kunhan muuttuu, ei juutu.

Suvi Männistö

PS. Voit seurata työviikkoani Valtiokonttorin Instagram-tilillä os. https://www.instagram.com/valtiokonttori/