Kategoria

digitalisaatio

digitalisaatio

Kohti asiakaslähtöistä viestintää

”Asiakkaiden näkemysten mukaan myös D9-digitiimin aktiivinen viestintä ja sidosryhmätilaisuudet ovat olleet erittäin hyviä”. Muun muassa tämä nousi usein esille D9-digitiimin toiminnan arviointikyselyssä. Minulle, viestinnän ammattilaiselle, tämä palaute tarkoittaa sitä, että olemme onnistuneet työssämme.

Kurkistetaanpa ajassa hieman taaksepäin. Valtionhallinnon organisaatioita palveluiden digitalisoinnissa auttava D9-digitiimi aloitti työnsä vuosi sitten maaliskuussa ja tiimin yksi tärkeimmistä tehtävistä on tuoda asiakaslähtöinen ajattelu valtionhallinnon työskentelyyn. Työnsä tiimi aloitti nollasta: ei ollut valmiita asiakassuhteita, eikä taidettu ihan tuntea asiakkaiden toimintatapoja. Meille asiakkaita ovat kaikki valtionhallinnon toimijat, esimerkiksi virastot ja ministeriöt.  Kuten missä tahansa toiminnan käynnistämisessä, tärkeintä on toiminnasta viestiminen ja markkinoiminen. Viestintää ei voi tehdä yksi ihminen, vaan siihen tarvitaan myös muut työntekijät. Olemme viestineet monikanavaisesti, twiittailleet asiakkaiden tapahtumissa, kirjoittaneet uutisjuttuja työstämme asiakkaidemme kanssa ja tuoneet asiantuntijuuttamme esille muun muassa blogien välityksellä. Lisäksi teemme videoita niin palvelumuotoilussa kuin viestinnässä.

Valtiohallinnossa on tälläkin hetkellä paljon hankkeita ja ohjelmia, joista kannattaa viestiä, olivat ne sitten alussa, keskikohdassa tai melkein lopussa. D9-digitiimi tukee digitalisaatiohankkeiden läpivientiä ainakin tämän vuoden loppuun. Jatkosta saamme tietää kevään aikana. Kokemusten jakamisen lisäksi viestiminen on siis äärimmäisen tärkeää myös tiimin jatkon kannalta – meidän on kerrottava näkyvästi mitä olemme saaneet aikaan.

Asiakas mukaan viestintästrategian työstämiseen

Työ D9-digitiimissä on mahdollistanut minulle todellisen näköalapaikan asiakaslähtöiseen viestinnän kehittämiseen. Tästä innostuneena ehdotin, että uudistaisimme myös Valtiokonttorin viestintästrategian aiempaa asiakaslähtöisemmäksi.

Viestintästrategiatyö aloitettiin reilu viikko sitten. Päätimme tehdä viestintästrategian asiakaslähtöisesti, palvelumuotoilun menetelmiä hyödyntäen. Alkuun tarkastelimme viestintäyksikön vahvuuksia ja heikkouksia. Seuraavaksi pohdimme asiakkaan tarpeita empatiakartan avulla ja laadimme kyselyn asiakkaille sekä käymme haastattelemassa heitä. Valtiokonttorin asiakkaita ovat muun muassa ministeriöt, valtiohallinnon virastot, kansalaiset, kansainväliset sijoittajat ja media. Syksyllä viestintästrategiaa työstetään vielä yhdessä henkilöstön ja johdon kanssa. Työn pitäisi valmistua vuoden loppuun mennessä.

Valtiokonttorin yksi strategisissa tavoitteista on: ”tuotamme erinomaisen asiakaskokemuksen”. Uskon, että tällä työllä pääsemme tavoitteeseemme.

digitalisaatio

Kaksi tarinaa siitä miksi digi on tärkeää

Digitalisoituvassa maailmassa digikyvykkyydestä puhutaan jo ihmisarvokysymyksenä. Monet ikäihmiset kysyvät, olenko enää arvokas yhteisöni jäsen, jos en halua käyttää digipalveluja? Digi voisi kuitenkin olla arjessamme läsnä myös ilman, että meidän tarvitsee olla digikyvykkäitä tai -halukkaita. Seuraavaksi kerron kaksi tarinaa siitä, miten oli ennen ja miten voisi olla aivan kohta.

Tapahtui 20 vuotta sitten  

Veikko oli reilu 70-vuotias. Hän oli edelleen mieleltään virkeä leskimies, mutta kroppa ei enää totellut toisen maailmansodan veteraania kuten ennen. Jalat tahtoivat pettää alta ja kaatuessa ei oikein koordinaatio riittänyt omin avuin ylösnousemiseen. Veikko oli saanut turvarannekkeen, jonka avulla hän olisi voinut hälyttää apua vaikkapa kaatuessaan, mutta kieltäytyi pitämästä sitä, kun ei omien sanojensa mukaan halunnut kantaa ”lasten leluja”. Ranneke nököttikin koskemattomana kirjahyllyssä. Sukulaisilla oli eriäviä mielipiteitä asiasta, mutta ne kaikuivat kuuroille korville. Eikä hän halunnut kodinhoitopalvelujakaan. Niinpä lapset ja muut lähiomaiset pitivät hoivarinkiä ja kävivät aika ajoin katsomassa rakkaan veteraaninsa vointia jo ihan oman mielenrauhansakin vuoksi.

Eräänä yönä Veikko oli nukkunut huonosti ja kääntyillessään levottomasti hän oli tipahtanut sängystä. Veikko ei satuttanut itseään tilanteessa pahemmin, mutta sängyn ja seinän välin ollessa ahdas hän ei saanut itseään takaisin pystyasentoon. Tunnit ja päivät kuluivat. Kaiken kaikkia meni neljä päivää ennen kuin vuorossa ollut sukulainen saapui tarkistamaan vointia. Veikko oli edelleen hengissä, mutta hankalassa asennossa päiväkausien viruminen oli tehnyt sen, että häneltä oli pettänyt niin munuaiset kuin verenkierto raajoissa. Veikko vietiin sairaalaan, jossa hän menehtyi tajuihinsa tulematta muutaman viikon kuluttua tapahtuneesta. Lähiomaisten suru oli suuri ja hieman turhautuneenakin he puivat useasti jälkikäteen sitä, miksi rakas ikämies oli ollut niin pahuksen jääräpäinen.

Kenties joskus lähitulevaisuudessa

Aino on virkeä 80-vuotias ikäneito, joka asuu edelleen kotonaan. Vaikka takuuaika fyysisestä kunnosta alkaakin olla jo lopussa, olivat sukulaiset jonkin aikaa vihjailleet palveluasumisesta. Ainon mielestä ajatus tuntui oudolta. ”Minnekös sitä nyt omasta kodistaan lähtisi, kaikkien muistojen ja tuttujen tavaroiden keskeltä”, oli Aino sukulaisilleen sanonut. Hän on kuullut tietokoneesta ja älyvempeleistä, mutta tuomitsi ne nuorempien asiaksi. ”Matkapuhelin riittävän isoilla numeronäppäimillä riittää minulle digiksi”, Aino tuumaa. Hän ei kuitenkaan vastustanut, kun pojanpoika Arto ehdotti palvelua, jossa tietokone auttaisi huolehtimaan mummin hyvinvoinnista. Laitteen keskusyksikkö sijoitettiin kirjahyllyn ylähyllylle, jotta se ei muistuttaisi Ainoa olemassaolostaan. Yksikön lisäksi huoneistoon sijoitettiin muutamia huomaamattomia antureita.

Eräänä talvipäivänä Ainon tullessa kävelylenkiltään, tarttuivat hänen talvikenkien nastat ikävästi mattoon vieden Ainolta jalat alta liukkaalla parketilla. Ainon nilkkaan sattui ja käsilaukun tavaratkin olivat levinneet pitkin lattiaa. Tässä vaiheessa eteisen katonrajassa olleen anturin liikkeentunnistimet lähettivät viestiä hoivapalvelun tuottajalle. Hoivapalvelu soitti Ainolle, joka ei tilanteensa vuoksi päässyt vastaamaan puhelimeen. Tämä oli palveluntuottajalle merkki siitä, että pitää lähteä paikan päälle tarkastamaan tilanne. Koska Aino asuu Helsingissä, niin hoivapalvelun vastuuhenkilö pyyhälsi paikalle alle puolessa tunnissa. Hänet vietiin terveyskeskukseen, jossa nilkka tutkittiin. Nivelsiteet olivat venähtäneet, mutta muutoin Aino oli kunnossa. Jo sairaalasta Aino soitti pojanpojalleen kiitokset digivempeleistä.

Itselleni näihin kahteen tarinaan kiteytyy hyvin se, miksi hyvinvoinnin ja terveyden alueelle kannattaa miettiä robotiikan ja tekoälyn käyttöön ottoa. Teknologialla voidaan helpottaa arkea ja tehdä omasta kodista turvallinen paikka fyysisen tai henkisen kunnon heikentyessä. Ja ennen kaikkea saamme pitää rakkaat vanhuksemme luonamme pidempään, hieman edes kevyemmin sydämin.

Hyvinvoinnin AiRo -ohjelma tukee tekoälyn ja robotiikan hyödyntämistä sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä hyvinvoinnin edistämisessä kaikilla yhteiskunnan tasoilla yksilöstä organisaatioihin, yrityksiin ja julkissektoriin. Termi AiRo tulee sanoista tekoäly (AI) ja robotiikka (robotics). Hyvinvoinnin AiRo -ohjelma edistää eri toimijoiden yhteydenpitoa ja yhteistyötä sekä lisää tietoisuutta tekoäly- ja robotiikkateknologioiden mahdollisuuksista.

Tervetuloa vaikuttamaan tärkeän aiheen parissa otsikolla, Miten robotit ja tekoäly saadaan parhaiten palvelemaan meidän kaikkien hyvinvointia? Samalla kuulet AiRo-ohjelmasta, hyvinvointirobotiikasta, pääset tutustumaan robotteihin ja vaikuttamaan AiRo-ohjelman tavoitteisiin ja jatkotoimenpiteisiin.

Aika: ti 13.2. klo 8.30– 15.00

Paikka: Airo Island, Viikintie 1 (Tekniikan museon vieressä), Helsinki

 

 

 

Seminaarin ohjelma:

  • Puheenvuorot hyvinvointirobotiikasta ja Airo-ohjelmasta
  • Työpaja Airo-ohjelman teemoista
  • Robotit kotona, sairaaloissa, hyvinvointivalmennuksessa ja kuntoutuksessa sekä lääkehoidossa
  • Ohjelmistorobotiikka ja tekoäly sosiaali- ja terveyssektorilla
  • Edellytysten kehittäminen mm. lainsäädäntö, toimintamallit, osaaminen ja kansainvälinen yhteistyö
  • Hyvinvointirobottien näyttely

Lisätietoja ohjelmasta

Ilmoittautumiset

digitalisaatio

Valtionavustusten digitalisoinnin esiselvitys valmis – nyt toimeen

Valtiokonttori teki syksyllä 2015 koko valtionhallintoa koskevan selvityksen, jossa yhdessä virastojen ja laitosten kanssa arvioitiin heidän digitalisaatiovalmiuttaan ja kerättiin ideoita digitalisaatiohankkeiksi. Tulokset koottiin keväällä 2016 Valmiina digikiriin -raporttiin ja sen pohjalta Valtiokonttoria pyydettiin arvioimaan yhdessä virastojen kanssa, mitkä hankkeista olisivat potentiaalisimpia toteutettavia. Nämä arviot koottiin Digistartti-raporttiin hankekohtaisine liitteineen. Yksi Digistartti-raporttiin päätyneistä hankkeista oli opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) kanssa työstetty valtionavustusten digitalisointi.

Syksystä 2016 talveen 2017 valmisteltiin VAdigiksi nimettyä esiselvitystä ja vuoden 2016 marraskuussa selvisi, että työlle saadaan Digitalisoidaan julkiset palvelut -kärkihankkeen rahoitusta. OKM asetti esiselvityshankkeen 13.3.2017, työ päättyi valtaosin lokakuussa ja selvityksen loppuraportti julkistettiin 11.12.2017.

Digitalisaation tuki (D9) toimialamme oli aktiivisesti mukana OKM:n vastuulle kuuluneessa hankkeessa allekirjoittaneen vastatessa esiselvityskokonaisuuden operatiivisesta johtamisesta. Lisäksi Anni Leppänen oli meiltä aktiivisesti mukana kevään ja kesän aikana tukemassa valtionavustusten operatiivisen toiminnan kipukohtien etsimistä ja tulevaisuuden toimintatapojen visioimista. Työtä tehtiin palvelumuotoilemalla valituissa pilottikohteissa yhteistyössä avustusten myöntäjien ja hakijoiden kanssa. Lisäksi digijohtajamme Nina Nissilä oli jäsenenä OKM:n Tuula Lybeckin johtamassa ohjausryhmässä.

En tässä mene syvälle esiselvityksen tuloksiin, sillä niistä kerrotaan yllä linkitetyllä julkistussivulla ja lisäksi Tuula tulee kertomaan asiasta mm. Suomidigi.fi:n sivuilla. Osin jäävinä ja subjektiivisena arvionani kuitenkin totean, että työtä tehtiin hyvässä yhteistyössä ja asiakkaita (avustuksia myöntävät ja hakevat tahot) edustaneessa ns. referenssiryhmässä mukana olleet olivat tyytyväisiä tuloksiin ja odottavat nyt tehtyjen ehdotusten toimeenpanoa.

Hankehallinnollisestikin esiselvitys meni hyvin: tavoitellut tulokset pääosin saavutettiin, aikataulu pidettiin ja budjettikin alittui. Alittumisen taustalla on kyllä osin sekin, miksi tulosten kohdalla sanon ”pääosin”. Vielä hankkeen valmisteluvaiheessa tavoittelimme, että valtionavustustoimintaan liittyvän datan analysoinnissa päästään pidemmälle ja mahdollisesti kokeillen tekoälynkin käyttöä analyysin osana. Valitettavasti jouduimme kuitenkin sinänsä muuten hyvin menneen analyysin aikana toteamaan, että riittävän laadukasta dataa ei ollut niin paljon käytettävissä, että vaativampiin analyyseihin olisi kannattanut mennä. Asiaan on siis palattava myöhemmin.

Tärkeimpiä tuloksia oli, että tehokas, läpinäkyvä ja vaikuttava valtionavustustoiminta edellyttää tietoperustan kuntoon laittamista ja tätä koskevaa työtä onkin jo käynnistetty. Lisäksi hankkeessa syntyi visio siitä, että valtionavustustoimintakin kannattaa järjestää markkinapaikan kaltaiseksi alustaksi, jolla hyvät yhteiskunnallisen toiminnan ideat ja niihin rahoitusta tarjoavat avustusohjelmat saadaan dialogiin keskenään ja näin edesautetaan vaikuttavimpien avustuskohteiden löytämistä nykyistäkin paremmin. Tässä hengessä on käynnissä digitalisoidaan valtionavustukset kehityshankkeen valmistelu VM:n ja OKM:n yhteistyönä ja näyttää siltä, että töihin päästään. Samalla on ehdotettu tylsähkön VAdigi-nimen vaihtamista paremmin esiselvityksen jälkeisiä tunnelmiakin kuvaavaan DIVA-nimeen.

digitalisaatio ilmiöt

Myisitkö oman äitisi? Rosvojen robotti kyllä ostaisi

Viime aikoina moni on jakanut äitinsä tyttönimeä ja paria muutakin tietoa some-tutuilleen. Ties vaikka löytäisin uusia sukulaisia… No, melkein voisin sanoa, että joku löytää jotakin, mutta se ei välttämättä ole sinä tai minä. Tieto sukunimestä ei vielä takaa sukulaisuutta kenenkään kanssa. Mutta saatoit kyselyyn vastatessasi antaa yhden sellaisen tiedon, jota käytetään turvasanana monissa verkkopalveluissa. Vaikka olisit saanut linkin kyselyyn kaveriltasi Facebookissa, niin se ei automaattisesti tarkoita, että kyselyn alkuperä olisi turvallinen tai harmiton. Kautta historian kaikenlaiset pahantekijät ovat onnistuneet kukoistamaan ihmisten naiiviuden takia. Kun teknologia kehittyy, niin valitettavasti rosvojen oveluuskin kehittyy. Myös meidän varovaisuuden pitäisi kehittyä samassa tahdissa.

Ajatus siitä, että voit löytää uutta sukua netin kautta on kieltämättä hauska. Onhan moni aiemmin matkustanut jopa Utahiin asti etsiäkseen sukujuuriaan. Nyt saman tiedon voi saada nostamatta takapuoltaan kotisohvalta. Kuinka hyvin olet tietoinen, että mihin kaikkeen antamiasi tietoja sitten loppupeleissä käytetään? Sallivatko palvelun käyttöehdot nyt tai tulevaisuudessa tietojesi myynnin tai jakamisen joillekin kolmansille osapuolille kysymättä sinulta mitään? Kysyitkö muuten sukulaisiltasi luvan ennen kuin annoit heidän tietonsa sinne pilven reunalle? Näissä kansainvälisissä palveluissa saattaa olla satojen sivujen monimutkaisia englannin kielisiä sepustuksia rekisterien käytöstä, mutta harva meistä oikeasti ymmärtää mitä ne oikeasti tarkoittavat. Palvelu voi olla vielä tällä hetkellä laillinen ja toimia odotusten mukaisesti, mutta mikä mahtaa olla tilanne vaikkapa ensi vuonna tai viiden vuoden päästä.

Rikos saattaa tulla vasta vuosien päästä

Näissä harmittoman oloisissa Mikä maa tai puu olet –tyyppisissä kyselyissä, äitien tyttönimien listaamisissa ja vastaavissa voi olla kysymys myös siitä, että sinun antamiasi tietoja yhdistetään muuta kautta sinusta saataviin tietoihin ja sen perusteella pystytään jo tekemään kaikenlaisia asioita. Lisäksi tämä kaikki voidaan tehdä huomaamattomasti robotiikan avulla. Nämä meille yksittäisiltä ja toisistaan riippumattoman oloisilta vaikuttavat tietojen kyselyt ja kenties humoristisetkin jutut voivat olla jollekin toiselle osa petoksen palapeliä, jota hän tai he ovat jo rakentaneet myös muista lähteistä saatavien tietojen avulla. Meillä ei ole tällä hetkellä mitään hajua, mihin näitä tietoja yhdistettynä esimerkiksi muuhun somesta saatavaan tietoon käytetään. Rikokset voivat myös vasta odottaa syntymistään. Joskus jopa rosvotkin ovat yllättävän kärsivällisiä. Vaikka tekisi mieli ajatella, että mitä sitten, niin identiteetin varastamisesta voi syntyä pahimmillaan vuosien riesa. Korjaaminen maksaa aikaa ja rahaa eikä syyllisiä välttämättä saada koskaan kiinni. Huonoimmillaan se voi vaikeuttaa vaikkapa lainan- tai uuden työpaikan saantia.

Lähtökohtaisesti älä anna itsestäsi tarpeettomia tietoja netissä lainkaan. Missään, koskaan eikä kenellekään. Jos kyselyn tekijä on tunnettu taho, kuten suomalainen laajalevikkinen lehti tai mediatalo, niin riski on astetta pienempi. Mutta käytä silti vakavaa harkintaa. Vaikka asia tuntuisi harmittomalta ja uskot tiedon olevan muutakin kautta saatavilla, niin silti on parempi pitää se poissa sieltä naamakirjasta. Ei kannata tehdä sitä rikoksen suunnittelua ehdoin tahdoin myöskään helpommaksi.

”Me ihmiset olemme dataa”

Ei sitä nettiä kuitenkaan kannata pelätä. Siinä on paljon hyvääkin. Esimerkiksi se, että voit oikeasti olla yhteydessä kaukana asuviin sukulaisiin vaikka päivittäin ja nähdä heidän kasvonsa, kun juttelette videopuhelupalvelussa. Ja onhan se kiva työpäivän jälkeen avata kotimatkan ajaksi sosiaalinen media ja päivittää kuulumiset kavereiden kanssa. Jos tunnet sen kenen kanssa asioit ja olet yhtä huolellinen tietojesi kuin olet rahojesi kanssa, niin ei sinulla silloin ole suurta hätää. Digitalisoituvassa maailmassa me ihmiset olemme dataa. Ja datahan on uusi öljy. Pidetäänpä siis huolta omasta öljykentästämme ja val-votaan öljymme poraustoimintaa huolella. Hill Street Bluesia siteeraten: Let’s be careful out there

digitalisaatio

Digi kohtaa reaalimaailman – tapahtuu omassa elämässä

Saapuuhan se kesä ja suunnitelmat, joilla arjesta pääsee irti. Viikonlopun suunnitelmat – eli kolmen ystävyksen matka lanka- ja askartelukauppoihin Tallinnaan – saivat käänteen luettuani työmeilistä: ”passien ja henkilökorttien tulee olla voimassa Tallinnan-matkalla, sillä Viron puheenjohtajakauden alkaessa 1.7…”

Kollegat kertoivat, että passin saa nykyisin jopa päivässä. Kollegani Nina tsekkasi netistä poliisin listasta kuvaamon, joka lähettää kuvat suoraan digitaalisina poliisin järjestelmään. Siispä portaat alas, suunta Hakaniemeen ja huulipuna mukaan. Tadaa. Passin hankkiminen maksaa toki enemmän nopeutettuna käsittelynä, mutta arvioin hyödyt suuremmiksi, sillä se on suoraan viisivuotinen. Päätöstä helpotti jo toukokuulla järjestelmään täytetty passihakemus. Tarvittiin vain puuttuva pala ja maksut kuntoon verkkopankkitunnuksilla, niin prosessi lähtisi liikkeelle.

Ei niin tällättynä pyyhkäisin kuvaamon jakkaralle, kaksi räpsähdystä ja IOT siirsi kuvan suoraan kuvaamon ruudulle. Käsittelyllä kuvaaja poisti kiillot kasvoista ja huomasin, että hän työsti hiukan myös tummia varjoja silmien alta. Kännykkäni kilahti ja sain poliisin vahvistaman kuvakoodin tekstiviestillä. Palattuani toimistolle laitoin koodin järjestelmään, mutta huokaus: ”Eikä! Poliisilla on passipalvelu kaatunut.” Ylekin uutisoi aiheesta täsmentäen, ettei tilanne liity kyberhyökkäyksiin.

Jopotisaatio

Yksi yhdeksästä digiperiaatteesta on, että asiakasta palvellaan myös häiriötilanteissa. Vaihtoehtoinen tapakin siis passin hakemiseen löytyy, mutta perustuu itsepalveluun ja kasvokkain asiointiin. Tätä tosin ei nettisivusto kertonut, vaan ryhdyin arvailemaan vaihtoehtoja. Sain myös kannustavaa virka-apua kollegoilta eli nopeaa selaamista netistä, Valtiokonttorin Jopon lainaan ja tunnin aikaa saada itseni Kallion mäkien ja Pasilan rakennustyömaiden temppuradan läpi vuoronumeromasiinaa kohti.

D9:lle jopotisaatio on jokapojan menetelmä siinä missä muutkin, kun etsitään asiakaskeskeisiä malleja. Jonotusnumeron kanssa odotin vuoroa ja kuuntelin siis muita. Työntekijää tai palvelukokemusta ei helpota stressaava ympäristö, kuumat tilat ja asiointi tiskien, turvalasien tai harmaiden automaattiovien kautta. Viereinen asiakas huuteli lisäneuvojen perään saadakseen identiteetin. Minkäänlaisia papereita hänellä ei ollut ollut muistinsa mukaan yli kymmeneen vuoteen. Hän tarvitsi niitä pankkiasiointia varten.

Jopotisaation ja oman asioinnin lopputuloksena selvisi, että järjestelmän toimiessakaan sähköinen asiointi ei vielä kommunikoi asiakkaan kanssa. Ohjaavat lauseet lomakkeen yhteydessä jättävät asiakkaan ja virkailijan tulkintojen väliin ilmaa. Olisin ilmeisesti joutunut kuitenkin lopulta paikan päälle. Lomakkeessa olin luullut hyväksyneeni poliisin järjestelmässä jo olevan allekirjoituksen, mutta virkailijan mielestä se oli vanhentunut ja sain digikynällä luoda uuden. Testaamatta jäi, olisinko saanut kutsun saapua korjaamaan tilannetta viiveellä vai nopealla syötteellä. Virkailija neuvoi myös ottamaan vanhan passin mukaan, kun menisin lunastamaan lähetyksen, kuulemma olin muuttunut ajokorttikuvasta. Kiitos vain, tätä ei digitaalinen olisi kertonut ulkomuodostani.

Jatkuu seuraavina päivinä

Ihmettelin express 0-1 -toimituksen hitautta, mutta luotin vielä systeemiin. Päättelin päivänä 2, että passini on todennäköisesti matkalla ja pysähdyin Matkahuoltoon keksien vaihtoehtoisia reittejä passin luo. En ollut ensimmäinen samalla asialla. Sain poliisin palvelunumeron ja soitin: ”…valitse yksi….kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja, palvelemme…” Neuvoja näki, että passi oli jo saapunut perille ja lupasi tekstiviestillä uuden koodin, jolla passin voisi noutaa. Express tai ei, järjestelmä ja ihminen eivät tienneet, että tekstiviesti ei ollut välittynyt. Soitin ja jonotin siis uudestaan. Lopulta tunnistuskeskustelun myötä sain koodin, jonka ojensin post it -lapulla ystävälliselle asiakaspalvelijalle.

Matkaan

Pääsimme siis lopulta rennosti matkaan etäluettavien biotunnisteiden ja moninaisten turvaherkkujen kanssa. Ne on kätketty Suomi100 -passin paperiin Eino Leinon värssyn lisäksi: ”Oi oppi ottakaatte joutsenista / Ne lähtee syksyin palaa keväisin / On meidän rannoillamme rauhallista/ Ja turvaisa on rinne tunturin.