Kategoria

digitalisaatio

digitalisaatio ilmiöt

Sosiaalinen media työssä (osa II)

Opiskelu on antanut minulle mahdollisuuden tarkastella valtionhallinnon toimintaa ja kehittämistä uusista näkökulmista. Syksyn antoisampia hetkiä ovat olleet tiistaiaamut Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -luentosarjan parissa. Luentosarja on toteutettu Helsingin yliopiston ja Rajapinta ry:n yhteistyönä ja voit lukea sisällöistä lisää yhdistyksen sivuilta. Tämä kirjoitus on toinen osa kurssin lopputyötäni. Ensimmäisessä osassa pohdin somen vaikutusta työskentelytapoihin, nyt keskitytään palveluihin.

 

Vaikuttajaviestinnän hyödyntäminen sosiaalisessa mediassa

Sosiaalisessa mediassa piilee asiakasyhteistyön ja palveluiden kehittämisen potentiaalia, jota voisimme hyödyntää enemmän.  Yksi hallinnon asiakasviestinnän pysyvistä haasteista on laajan ihmisjoukon informointi esimerkiksi uusista palveluista tai toimintatavoista sekä asiakkaiden ohjaaminen palveluiden oikeanlaiseen käyttämiseen. Perinteiset mediat, kuten lehti- ja radiomainonta, eivät tänä päivänä tavoita kaikkia kohderyhmiä. Sosiaalinen media on puolestaan tuonut ihmisille mahdollisuuden hankkia tietoa ensisijaisesti omista verkostoistaan, minkä vuoksi niin mainonta kuin hallinnon virallinen tiedottaminen ovat vaikeuksissa (van Dijk 2012, 187).

Essi Pöyry (2018) kertoo vaikuttajaviestinnän tehneen uutta vahvaa tulemista internet- ja some-aikakaudella. Vaikuttajaviestinnässä ei käytetä enää vain perinteisiä julkisuuden henkilöitä, vaan rinnalle ovat tulleet digitaalisen aikakauden luomat julkisuuden henkilöt, kuten tubettajat. Suomessa toteutetusta tutkimuksesta saatiin viitettä siihen, että näiden natiivisti digitaalisen julkisuuden henkilöiden suositukset ovat teholtaan vaikuttavampia. Pöyry viittaa Pelkosen & Naumasen (2017) tarkasteluun kuvatessaan natiivisti digitaalisen julkisuuden henkilöiden vaikuttajaviestinnän tyypillisiä piirteitä. Ensinnäkin tiedon levittäminen tapahtuu julkkiksen omassa verkostossa ja sisällön viestintään tuottaa julkkis itse. Vastaanottajan rooli on aktiivinen verrattuna perinteisen julkisuuden henkilöiden tekemään suositteluun; vastaanottaja tietoisesti seuraa julkkista ja voi vuorovaikuttaa hänen ja muiden seuraajien kanssa. Natiivisti digitaalisen julkisuuden henkilöiden kohdalla on tavallista, että yhdessä kampanjassa käytetään useita julkkiksia ja toisaalta julkkis tekee useita eri kampanjoita (eri palveluille/tuotteille).  Perinteisen julkisuuden henkilön suositteluun verrattaessa on natiivisti digitaalisen julkisuuden henkilön suosittelu yleensä kustannuksiltaan alhaisempi.

Mitä arvelet, voisiko julkishallinnon palveluilla olla omia yhteistyökumppaneita some-vaikuttajaviestinnässä? Mikäli on tarve herättää keskustelua, vaikuttaa tehtäviin päätöksiin (eli tunteisiin) tai erityisesti tavoittaa nuoria, niin miksipä ei perinteisen mediatilan sijasta käytettäisi vaikuttajaviestintää? Jos viestinnän kohderyhmänä on nuoret, olisi mielekästä, että viestinnän sisältöä tuottaisivat toiset saman ikäiset nuoret. Uusien medioiden käytössä nousee yhä tärkeämmäksi tekstin, äänen ja kuvien yhdistäminen eli esimerkiksi videoiden, kuvien ja kaavioien käyttö (van Dijk 2012, 237). Videoilla viranomaisviestit voisivat saavuttaa ainakin osan kohderyhmistä hyvin tehokkaasti. Tiesitkö, että Suomessa on useita tubettajia, joilla on yli 200 000 seuraajaa? Montako seuraajaa teidän viraston Twitter tai Youtube-tilillä on?

Palvelujen kehittämisen uusia mahdollisuuksia

Somea olisi mahdollista hyödyntää myös tietolähteenä toiminnan kehittämisessä. Tarjolla on palveluita, joiden avulla voidaan rakenteistaa internetissä vapaasti käytettävissä olevaa tietoa sekä yhdistää siihen muuta olemassa olevaa tietoa. Olisi esimerkiksi mahdollista selvittää mitä ja missä jostakin aihealueesta julkaistaan tai keskustellaan julkisilla internet-sivuilla tai some-palveluissa. Tällaisia tiedonhakuja mietittäessä voidaan törmätä eettisiin pohdintoihin siitä, millä tavoilla tietoa voidaan hankkia. Toisaalta, kun kyseessä ovat julkiset internet-sivut, on samat tiedot sieltä kenen tahansa löydettävissä.

Uudet tavat kehittää julkisia palveluita tuovat meidät tärkeiden pohdintojen äärelle siitä, mitä on sosiaalisesti kestävä palvelumuotoilu julkishallinnossa? Eeva Raita (2018) esittää, että palvelumuotoilussa emme muotoile vain palveluita. Vaikutamme samalla esimerkiksi siihen, miten kansalainen kohtaa viranomaisen ja millaista vuorovaikutus kanssakäymisessä on. Palvelusta ja henkilön asemasta riippuen tällaisilla seikoilla voi olla suurta merkitystä. Vähintään ne vaikuttavat siihen, millaisia mielikuvia syntyy. Raita (2018) toteaakin, että palveluiden suunnittelussa on ymmärrettävä vallan näkökulma; ketkä palveluita suunnittelevat ja ketkä niitä käyttävät. Myös tämä näkökulma on keskeistä sisällyttää julkishallinnon palveluiden muotoiluun. Toisaalta on todettu, että digitaalinen talous sotkee tuottajan, kuluttajan ja käyttäjän rajanvetoa (Ruckenstein 2018). Tämä näkyy vääjäämättä myös julkishallinnon palveluissa, mikä oikein oivallettuna antaa lisämahdollisuuksia asiakaslähtöisempien palveluiden tuottamiseen. Asiakkaat voivat osallistua palvelun sisällön tuottamiseen tai vähintään sen arviointiin esimerkiksi somen avulla. Asiakkaat saavat myös käyttöönsä tietoa, johon pääsy oli aiemmin vaikeampaa (esim. Omakanta). Tietoa eli myös valtaa siirtyy enemmän asiakkaille. Osana fiksua palvelujen muotoilua meidän on oltava valmiita muotoilemaan myös omaa rooliamme uusiksi.

Lähteet:

Pöyry, E. 2018. Vaikuttajaviestintä ja –markkinointi verkossa. Luento 16.10.2018 Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -kurssilla.

Raita, E. 2018. Kokemus, addiktio ja mobiiliteknologia. Luento 18.9.2018 Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -kurssilla.

Ruckenstein M.  2018. Digitaalinen kulttuuri ja sosiaalisuus – tutkimuksellisia avauksia. Luento 4.9.2018 Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -kurssilla.

Van Dijk, J. 2012. The Network Society. 3rd Edition. Sage Publications Ltd. London.

digitalisaatio ilmiöt

Sosiaalinen media työssä (osa I)

Opiskelu on antanut minulle mahdollisuuden tarkastella valtionhallinnon toimintaa ja kehittämistä uusista näkökulmista. Syksyn antoisampia hetkiä ovat olleet tiistaiaamut Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -luentosarjan parissa. Luentosarja on toteutettu Helsingin yliopiston ja Rajapinta ry:n yhteistyönä ja voit lukea sisällöistä lisää yhdistyksen sivuilta. Tämä kirjoitus sosiaalisen median työhön tuomista vaikutuksista on ensimmäinen osa kurssin lopputyötäni, toisessa osassa keskityn palvelujen kehittämisen näkökulmaan. Älä säikähdä tekstien mittaa tai anna viitteiden häiritä, sillä uskon sinun löytävän jotain uutta ajateltavaa sosiaalisesta mediasta ja sen käytöstä työssä. Kannustan myös kaivamaan kiinnostavimmat lähteet luettaviksi!

Sosiaalinen media muuttaa työskentelyä

Somen eli sosiaalisen median käyttämisessä virkatyössä ei ole enää mitään kummallista. Sujahdamme sulavasti virtuaalimaailmaan keskustelemaan kollegoiden tai asiakkaiden kanssa ja ylläpidämme samalla verkostojamme. Somen käyttö on arkipäiväistynyt ja käyttäminen tapahtuu sen kummempia ajattelematta. Autopilotti päällä saatamme myös helposti ajatella, että tunnemme työyhteisössä somen mahdollisuudet riittävän hyvin. Vaan voisiko some kuitenkin yllättää?

Sosiaalisesta mediasta on esitetty erilaisia määritelmiä, joista yksi on kuvattu kuviossa 1 sen varmistamiseksi, että olisimme pohdinnan jatkuessa suurin piirtein samalla kartalla. Tässä kirjoituksessa liikumme sekä yksilö- että yhteisökeskeisten some-palveluiden parissa, rajoittuen sisällön rikkaudeltaan alhaisiin ja kohtalaisiin palveluihin.

Kuvio 1. Sosiaalisen median palveluita fokuksen ja sisällön rikkauden mukaan (van Dijk 2012, 1818)

 

Oma kokemukseni on, että meille on tuttua käyttää somea viraston ulkoisen viestinnän välineenä esimerkiksi Twitter ja LinkedIn -palveluilla. En ole kuitenkaan varma, miten laajasti olemme omaksuneet Anu Sivusen (2018) esittelemää työntekijä- ja brändilähettilään roolia, jossa tietoisesti viestinnällämme pyrimme vaikuttamaan syntyviin mielikuviin. Pohditko sinä, miten some-viestintäsi rakentaa asiantuntijuuttasi tai virastosi mainetta? Virkamiehen somettamisella voi olla myös muunlaisia yllättäviä positiivisia vaikutuksia. Alankomaissa toteutettu tilastollinen paneelitutkimus osoitti, että työasioista viestiminen julkisissa some-kanavissa (esim. Facebook, Twitter) lisäsi työntekijöiden kokemaa työnimua. Sen sijaan työnimu ei lisännyt työviestintää somessa. (van Zoonen & Banghart 2018, 288.) Olisiko tässä hyvä syy kannustaa meitä olemaan vielä aktiivisempia twiittaajia? Asiaa pohtiessa on helppo mieltää, että työasioista somettaminen voi herättää merkityksellisyyden kokemuksia, jotka toden totta vaikuttavat työssä viihtymiseen.

Kun somelle antaa mahdollisuuden, se voi muokata tapaamme työskennellä. Yksinkertaisimmillaan some voi muuttaa tapojamme hakea tietoa; vastaus kysymykseen voi löytyä verkoston avulla nopeammin, kuin virallisia kanavia käyttäen. Some tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia siihen, miten työpäivänsä järjestää. Oletko esimerkiksi kuullut Hofficesta (Home + Office)? Tukholmasta liikkeelle lähtenyt yhteisöllinen työskentelytapa löytyy myös Helsingistä. Hoffice on Facebookissa itsejärjestäytyvä verkosto, jonka jäsenet avaavat kotinsa muille jäsenille tilapäistä työskentelyä varten. Hoffice-päivät muotoutuvat hiljaisista 45 minuutin työskentelyjaksoista ja sosiaalisista tauoista. Jokaisen työskentelyjakson aluksi osallistujat kertovat lyhyesti tavoitteensa ja jakson päätyttyä reflektoivat, miten niissä onnistuivat. Tukholman Hoffice on ollut etnografisen tutkimuksen kohteena, minkä yhteydessä sen on todettu vaihtoehtoisena sosiaalisena mallina tukevan luottamusta, itsensä toteuttamista ja avoimuutta. Hoffice on koettu työpaikkana, jonka arvopohja muodostuu huolenpidosta. (Rositto & Lampinen 2018, 948-949, 959, 961, 977.) Hofficen tapaan rytmitettyä työskentelyä olisi helppoa kokeilla aluksi omassa virastossa tai verkostossa. Ehkäpä sen jälkeen olisi helpompaa osallistua ”oikeaan” Hoffice-työskentelyyn ja antaa mahdollisuus uusien kontaktien syntymiselle. Mikäli oman kodin avaaminen työskentelyä varten tuntuu liian rohkealta, voidaan Hoffice järjestää esimerkiksi kirjastossa taikka verkossa työskennellen (mt. 976). Mikäli kiinnostuit ideasta, kannattaa tutustua lähdeartikkelissa kuvattuihin tutkimustuloksiin tarkemmin.

Some voisi työssämme olla muutakin, kuin julkiset some-palvelut. Miltä kuulostaisi virkamiesten oma Facebook? Itselläni on kokemusta Yammerin ja Slackin käytöstä projektien tai tiimien työvälineinä, mutta onko valtionhallinnossa kokeiltu koko viraston kattavaa organisaation sisäistä somea? Kuka tietäisi? Sivuselta (2018) opin, että välineiksi löytyy Googlen Apps for Workin lisäksi tosiaan myös Workplace by Facebook. Organisaation sisäisen somen hyödyntämisen näkökulmiksi Sivunen (2018) nostaa muun muassa asiantuntijuuden näkyväksi tekemisen, tietoisuuden toisten tehtävistä ja taidoista sekä vuorovaikutuksen lisäämisen esimerkiksi yksikkörajojen yli. Mikä sitten organisaation sisäisessä somessa (ESM = enterprise social media) mahdollistaa nämä hyödyt? Vastaus löytyy ajallisesta säilyvyydestä ja näkyvyydestä. Organisaation sisäinen some mahdollistaa sen, että jaetut viestit, verkostot ja tiedostot ovat kollegoiden löydettävissä ajasta ja paikasta riippumatta, mikä samalla antaa työntekijöille mahdollisuuden oppia laajemmin ihmisiltä, tiimeiltä ja teksteistä. Sisäinen some lisää mahdollisuuksia sosiaaliseen oppimiseen, mikä vaikuttaa edelleen esimerkiksi sosiaalisen pääoman rakentumiseen. (Leonardi, Huysman & Steinfield 2013, 2-3, 6-7.)

Kuulostaa lupaavalta, eikö? Mikä olisi oikea tapa edetä sisäisen somen käytössä? Kokeiluja olisi varmasti suhteellisen helppoa tehdä virastojen sisällä, mutta riittääkö se suhteessa ilmiölähtöisen hallinnon kehittämisen tarpeisiin? Toinen huomioon otettava seikka on, että sisäisen somen hyötyjen saavuttaminen edellyttäisi jokapäiväisten työskentelytapojen muokkaamista. Sivunen (2018) muistuttaa sisäisen somen käytön lisäävän kunkin työntekijän vastuuta viestinnästä ja sen tiedon jakamisesta, mitä osaa ja mitä tekee. Somen avulla on mahdollista jakaa sekä helposti liikuteltavaa, omistajastaan riippumatonta tietoa että hiljaista tietoa ja yksilöiden osaamista. Hiljainen tieto tulee monimutkaistuvassa maailmassa aina vain tärkeämmäksi ja sen syntyminen edellyttää yhtä useammin yhteistyötä. Hiljaiselle tiedolle on myös ominaista, ettei sen vaihto tapahdu muodollisten kanavien kautta, vaan se liikkuu sosiaalisten verkostojen avulla. Hiljainen tieto ei kuitenkaan liiku organisaation sisäisessä somessa ilman työntekijöiden sitoutumista. Työnantajien tulisi myös kiinnittää huomiota siihen, millä keinoilla tiedon jakamisesta voidaan palkita. (van Dijk 2012, 69-70.) Tässä kohtaa onkin loistava hetki esittää itselleen kysymys, miten paljon omaa tietämystään olisi valmis jakamaan muiden hyödyksi? Mitä ja miten laajalle yleisölle voisit osaamisestasi kertoa?

Sosiaaliseen mediaan voi myös sotkeutua

Edellä moni seikka puhuu somen käytön puolesta, mutta ongelmatonta soveltaminen ei tietenkään ole. Työn vuorovaikutuksen kannalta haasteita voidaan miettiä Suvi Uskin (2018) esiin nostamien näkökulmien pohjalta. Aloitetaan pohdinta elämämme eri rooleista. Tavallisena päivänä itse ehdin virkamiesroolin lisäksi olla puoliso, äiti, ystävä ja lapsi. Näissä rooleissa vuorovaikutan ja käyttäydyn eri tavoin. Facebookissa ja Twitterissä olen kuitenkin aina vain yksi ja sama Jenni Taskinen. Uski toteaakin sosiaalinen median antavan meille vain yhdet kasvot, joiden tulisi sopia useille yleisöille. Somen antamista kasvoista tulee sen vuoksi helposti jäykät, kun yleisö on samaan aikaan moninainen. On arvioitu, että ”luonnollinen” sosiaalisen ryhmän koko ihmisillä on noin 150 henkilöä, mutta samaan aikaan Facebookissa ylläpidettävän verkoston koko on keskimäärin 338 henkilöä (Quinn & Papacharissi 2018, 359). Tämä voi vaikuttaa tapaamme viestiä somessa ja mahdollisesti osa persoonastamme jää piiloon asiallisen viestintätyylin taakse. Persoonat taas tekevät meistä mielenkiintoisia ja lisäävät viestiemme henkilökohtaisuutta ja perille menoa (vrt. edellä työntekijälähettilään rooli). Toisena haasteena Uski nostaa esille some-historian mahdollisesti muodostaman taakan. Uski viittaa taakalla tilanteeseen, jossa somen paljastama historia määrittää sosiaalisesti yksilön tulevaa ja jarruttaa yksilön kehittymistä. Työn ja asiantuntijuuden näkökulmasta vanha painolasti voi vaikeuttaa esimerkiksi uusien suhteiden solmimista. Kolmantena seikkana Uski muistuttaa somen antavan kommunikointiin kömpelöt välineet, kun huomioidaan koko kehon viestivän kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Tekstiin perustuvassa someviestissä meidän kädet eivät viito oikeaan suuntaan ja hymiö ei riitä kuvaamaan empatiaa, joka välittyy kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa.

Millä tavalla voimme yrittää vastata edellä kuvattuihin haasteisiin? Uski (2018) nostaa esille profiilityön käsitteen. Hän määrittelee sen yhdessä Lampisen kanssa strategiseksi itsensä esittämiseksi sosiaalisessa mediassa. Profiilityöhön vaikuttavat sekä palveluiden tekniset käyttömahdollisuudet, kuten yksityisyysasetukset, että vallitsevat sosiaaliset normit. Uski ja Lampinen ovat tunnistaneet profiilityössä neljä ulottuvuutta. Ensinnäkin sosiaalisen median profiilit nähdään tuotteina, kuten käyntikortit tai ansioluettelot. Toiseksi profiilityössä on kyse tulkinnasta. Pohdimme, miten muut tulkitsevat julkaisemaamme sisältöä ja toisaalta arvioimme toisten toimintaa somessa. Kolmas ulottuvuus muodostuu itsensä esittämisen ja vallitsevien sosiaalisten normien välisestä jännitteestä. Neljännen ulottuvuuden muodostaa konkreettinen toiminta, jolla hallitsemme profiilejamme. (Uski & Lampinen 2016, 447-448, 450-452.)

Suomalaisten Facebook-käyttäjien fokusryhmähaastattelun avulla on tunnistettu aitous yhdeksi palvelun käyttöä ohjaavaksi normiksi. Normi näkyy profiilityössä tasapainotteluna jaettavan sisällön määrän ja laadun kanssa. Joskus tasapainottelu koetaan niin rasittavaksi, että yksilöt jättivät asioita jakamatta, vaikka olisivat niitä halunneet jakaa. Profiilityön minimoimiseksi Facebookin käyttäjät minimoivat julkaisemansa sisällön määrän. (Uski & Lampinen 2016, 457-458, 460.) Mikäli profiilityö johtaa sisällön minimoimiseen, vaikuttaa se verkoston suhteiden ylläpitämiseen. Se, minkä verran olemme itse valmiita jakamaan, vaikuttaa siihen, minkä verran verkoston muut jäsenet haluavat jakaa. Somessa tapahtuvassa työviestinnässä pitäisi pyrkiä aktiiviseen tiedon jakamiseen, mikä voi toimia esimerkkinä muille. Samaan aikaan on pohdittava, mitkä some-palvelut ovat työviestintään sopivia.

Vapaa-ajalta tuttuja some-palveluita on helppoa käyttää myös työhön liittyvässä viestinnässä. Facebookista löytyy kaveriverkoston lisäksi Virkamiesten avoin verkosto ja muita alakohtaisia ryhmiä, joissa vaikutamme. Twitterissä voimme twiittailla niin työmme sisällöstä kuin sieniretkistä.  Työ- ja vapaa-aikaa yhdistävien some-kanavien käyttö johtaa kuitenkin eri verkostojen sekoittumiseen, mikä voi aiheuttaa haasteita (Sivunen 2018). Edellä mainitun profiilityön rinnalle voidaan nostaa toinen käsite; rajatyö (boundary work). Sosiaaliset rajat ovat suhteiden ylläpidossa tärkeitä kahdesta syystä. Ensinnäkin ne ylläpitävät yksilöiden ja suhteiden eheyttä ja toiseksi ne muokkaavat informaation kulkua ihmisten välillä (vrt. edellä hiljaisen tiedon jakaminen). Sosiaalisessa mediassa rajatyö karkaa osin yksilön ulottumattomille kollektiiviseksi prosessiksi, sillä yksilö ei yksin päätä verkostossa rajojen asettamista esimerkiksi tiedon kulkemiselle. (Quinn & Papacharissi 2018, 361.) Rajatyön on myös nähty mahdollisesti johtavan eri ryhmien välisten rajojen korostamiseen, mikä vaikeuttaa viestintää. Haasteena on myös kontekstien romahtaminen; verkostojen sekoittuessa on vaikea tietää, millä tavoilla itseään tulisi milloinkin ilmaista. (Leonardi ym. 2013, 9.)

Uusi media, kuten some, mahdollistaa eri tilojen ja tilanteiden monikäytön. Työskentely, opiskelu tai itsensä viihdyttäminen on mahdollista niin kotona kuin työssä ja usein täysin kellon ajasta riippumatta. Somen hyödyntäminen työssä edellyttääkin työntekijältä joustavuutta niin eri roolien käytössä, kuin sen hyväksymisessä, että työtä koskevat viestit voivat saavuttaa myös vapaa-ajalla. Kaikille tämä ei sovi yhtä hyvin. Voimme hengästyä informaatiotulvassa ja osa meistä erehtyy tekemään liikaa töistä ollessaan aina tavoitettavissa. (van Dijk 2012, 71, 177, 217.) Suvi Uski (2018) muistuttaa myös someriippuvuuden vaaroista ja hän näkeekin sen olevan uusi kansantauti. Uski jatkaa, että jokaisen tulisi pystyä arvioimaan ja jakamaan omaa ajankäyttöään mielekkäästi yhteisö- eli someaikaan, lähisuhdeaikaan ja minäaikaan.

Sosiaalinen media eri ikäryhmien käytössä

Somen käyttö työssä on hyvä tarkastella eri ikäisen henkilöstön näkökulmasta. Valtiolla työssä olevien henkilöiden keskimääräinen ikä oli viime vuonna hieman yli 46 vuotta. Virastoittain tilanne vaihteli 37-54 vuoden välillä. Ikäluokittain tarkasteltaessa henkilöstön suurimmat ryhmät olivat 45–54-vuotiaat (30,1 %), 35–44-vuotiaat (25,8 %) ja 55–64-vuotiaat (24,9%). Vähintään yli 45-vuotiaita oli siis yli puolet henkilöstöstä. (Valtiokonttori 2018, 7.) Tilastokeskuksen Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksesta käy ilmi, että vuonna 2017 ikäryhmittäin tarkasteltuna 45-54 -vuotiaista suomalaisista yhteisöpalveluja seurasi 64 %:a ja 55-64 -vuotiaista vastaava osuus oli 44 %:a. Ero nuorempiin ikäluokkiin on merkittävä, sillä 25-34 -vuotiaista yhteisöpalveluja seurasi 92 %:a ja vielä nuoremmista eli 16-24 -vuotiaista 96 %:a. (Suomen virallinen tilasto.)

Tilastot kuvaavat omalta osaltaan sitä, että sukupolvet määrittyvät yhtä voimakkaammin tieto- ja viestintäteknologian ja median kautta. Median roolin kasvaessa arjessa on sukupolvia ryhdytty tarkastelemaan myös sosiaalisen median näkökulmasta (Säntti & Säntti 2011) siten, että X-sukupolvea on kutsuttu digitaalisiksi maahanmuuttajiksi, Y-sukupolvea digitaalisiksi natiiveiksi ja Z-sukupolvea sosiaalisen median natiiveiksi. Luokitteluja tarkasteltaessa on muistettava niiden yleistämisessä piilevät riskit; luokittelut eivät kuvaa kaikkia kyseessä olevan ikäryhmän ihmisiä. (Matikainen 2018.) Nuoret ja vanhemmat voivat myös mieltää sosiaalisen median palveluiden käytön eri tavoin. Uski (2018) nostaa esille, etteivät nuoret enää välttämättä koe somea verkostoitumisen välineenä, jossa tavoitteena olisi kasvattaa verkoston kokoa. Sen sijaan nuoret viestivät kahtia jakautuneesti joko ylläpitäen läheisiä ihmissuhteita (esim. pikaviestipalvelut) tai kerralla koko maailmalle (Instagram). Ymmärrettävästi isossa kuvassa ihmisten suhtautuminen somea kohtaan ja tavat käyttää sitä vaihtelevat iän mukaan ja sillä on vaikutusta siihen, miten organisaatiossa somea pystytään hyödyntämään. Vahvimmillaan erilaiset käsitykset ja käyttäytymistavat rikastuttavat viestintää, mutta pahimmillaan ne voivat aiheuttaa ristiriitoja. Virastoissa kannattanee pohtia organisaation some-käyttöä suhteessa ikärakenteeseen ja miettiä, mitkä asiat motivoivat eri-ikäisiä asiantuntijoita. Somen, kuten muidenkin uusien työskentelytapojen, käyttöä voisi miettiä myös uusien osaajien houkuttelemisen näkökulmasta, erityisesti nuorten ammattilaisten osalta (van Dijk 2012, 71). Somen kohdalla työpaikan nuorimmat asiantuntijat ovat todennäköisesti ne osaavimmat. Ainakin itse voisin oppia heiltä teknisen käyttöosaamisen lisäksi rohkeutta ja avoimuutta, tuskin mitään voi mennä pahasti pieleen – erityisesti näillä seuraajamäärillä 🙂

Mitä sanot, otetaanko some haltuun?

Lähteet

Leonardi, P., Huysman, M. & Steinfield, C. 2013. Enterprise social media: Definition, history, and prospects for the study of social technologies in organizations. Journal of Computer-Mediated Communication, 19/2013, 1-19.

Matikainen, J. 2018. Uusi mediasukupolvi. Luento 11.9.2018 Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -kurssilla.

Quinn, K. & Papacharissi, Z. 2018. Our Networked Selves: Personal Connection and Relational Maintenance in Social Media Use. Teoksessa Burgess, J., Marwick, A. & Poell T. (toim.) The SAGE Handbook of Social Media. Lontoo, SAGE Publications Ltd, 353-371.

Rossitto, C. & Lampinen, A. 2018. Co-Creating the Workplace: Participatory Efforts to Enable Individual Work at the Hoffice. Computer Supported Cooperative Work (CSCW), 27/2018, 947-982. Viitattu 20.10.2018. Luettavissa: https://link.springer.com/content/pdf/10.1007%2Fs10606-018-9319-z.pdf

Sivunen, A. 2018. Sosiaalinen media organisaatioiden sisäisessä käytössä. Luento 25.9.2018 Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -kurssilla.

Suomen virallinen tilasto (SVT).  Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö [verkkojulkaisu]. ISSN=2341-8699. 13 2017, 1. Internetin käytön yleisyys, useus ja yleisimmät käyttötarkoitukset. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu: 19.10.2018. Luettavissa: http://www.stat.fi/til/sutivi/2017/13/sutivi_2017_13_2017-11-22_kat_001_fi.html

Uski, S. 2018. Yksilön identiteetti ja teknologia. Luento 11.9.2018 Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -kurssilla.

Uski, S. & Lampinen, A. 2016. Social norms and self-presentation on social network sites: Profile work in action. New media & society. 2016, Vol. 18(3), 447-464.

Valtiokonttori. 2018. Valtion henkilöstökertomus 2017. Valtiokonttori ja valtiovarainministeriö. Valtiokonttorin julkaisuja | Tiedolla johtaminen 2/2018. Viitattu 19.10.2018. Luettavissa: http://www.valtiokonttori.fi/download/noname/%7BBFA1E950-9959-4016-825E-3F155EB22B48%7D/95864

Van Dijk, J. 2012. The Network Society. 3rd Edition. Sage Publications Ltd. London.

van Zoonen, W., & Banghart, S. 2018. Talking Engagement Into Being: A Three-Wave Panel Study Linking Boundary Management Preferences, Work Communication on Social Media, and Employee Engagement. Journal of Computer-Mediated Communication 23/2018, 278-293.

digitalisaatio

Anna asiakaskeskeisen digiloikan soida

Digitalisaation tuki -toimialan, ystävien kesken D9:n, toimikausi Valtiokonttorissa lähenee loppuaan. Oma polkuni tällä huikean hienolla reitillä lähtee kulkemaan eri suuntaan jo maanantaina 15.10. Matkan varrelle on mahtunut inspiroivia kohtaamisia, hienoja haasteita ratkottavaksi ja oivalluksia muillekin jaettavaksi.

D9 aloitti työnsä tietoisesti kokeillen. Olihan se määräaikainen kokeilu itsekin. Olemme saaneet kiistatta enemmän aikaan kuin kukaan uskalsi odottaa vaikka emme ehkä ihan jokaista asettamismääräyksen yksityiskohtaa ole kirjaimellisesti toteuttaneetkaan. Ja tästä kaikesta kuuluu kiitos sekä Valtiokonttorin tekemälle hyvälle pohjatyölle, valtiovarainministeriön näkemyksekkäälle tavalle ohjata tällaista nopean toiminnan joukkoa ja asiakkaillemme sekä virkamieskollegoillemme ympäri hallintoa. Lähes kaikki toimeksiantomme ovat lähteneet liikkeelle siitä, että meidät on pyydetty paikalle. Kollegoillamme eri virastoissa ja ministeriöissä on jo ollut ajatus, että tiimillämme olevaa osaamista voisi hyödyntää heidän toimintansa ja palvelujen kehittämisessä. Tahto ja ideat ovat siis tulleet teiltä, rakkaat kollegat, meiltä on tullut keinot muuttaa ideat toiminnaksi. Voinkin vilpittömästi sanoa, että valtionhallinto on sekä muutosmyönteinen että monelta osin jopa yksityistä sektoria edellä toiminnan innovatiivisessa uudistamisessa. Tiimillämme on tästä lukuisia konkreettisia esimerkkejä. Meitä on siivittänyt hallinnossa puhaltava muutoksen positiivinen myötätuuli.

11-henkisen tiimimme työn jälki jää elämään eri puolille valtionhallintoa. Tulevien vuosien aikana tulee olemaan hienoa seurata, mistä kaikkialta ideamme tulevatkaan näkyviin. Virkamiehet eri virastoissa ovat lähteneet meidän kanssa tekemänsä yhteistyön jälkeen jo kokeilemaan itsekseen samoja työmenetelmiä. Asiakasymmärryksen työmenetelmien merkityksen ymmärtäminen ja kyvykkyys käyttää niitä onkin jo aivan toisella tasolla kuin pari vuotta sitten. Ja mikä hienointa, monet ovat osanneet ottaa työkaluja haltuun jopa ihan ilman meitäkin.

Loppusaldomme on 98 toimeksiantoa kaikkiaan 12 eri hallinnonalalla. Toimeksiannoistamme 40 on ollut pitkäjänteisiä kuukausien pituisia projekteja, jossa on hyvin usein ollut osallisina useita toimijoita eri puolilta hallintoa. Olemme lisäksi tehneet 35 niin sanottua nopeaa kokeilua, muutamasta päivästä pariin viikkoon kestävää lyhyempää puristusta. Kaikkien asiakkaidemme kanssa emme ole pystyneet tai meiltä ei edes ole odotettu isoa työpanosta. 23 kertaa olemme muutaman tunnin panostuksella pystyneet antamaan edes jotakin kättä pidempää kehitys- tai strategiatyön tueksi. Useimmissa tapauksissa asiakkaamme ovat olleet hyvinkin perillä työmenetelmistä ja ovat kaivanneet vain ikään kuin toista mielipidettä omansa tueksi. Nämäkin kohtaamiset ovat olleet meille arvokkaita ja antaneet työllemme paljon. D9 on hyvä esimerkki siitä, että valtiolla voi saada paljon asioita aikaiseksi lyhyessäkin ajassa.

Minulle tämän tiimin vetäminen on ollut ehdottomasti tähän astisen urani huippukohta. Tiimi on ollut äärimmäisen sitoutunut, ammattitaitoinen ja tavoitteellinen työssään. Heitä on ollut ilo johtaa. Meillä on ollut maailman parhaat asiakkaat, jotka ovat ottaneet meidät avosylin vastaan eri puolilla hallintoa. Meihin on luotettu ja kanssamme on uskallettu lähteä kokeilemaan uusia työtapoja vaativien ja yhteiskunnallisesti vaikuttavien asioiden äärellä. Olen itse oppinut paljon uutta niin palvelumuotoilun kuin modernien teknologioiden mahdollisuuksista valtionhallinnon toimintaakaan unohtamatta.

Jatkuvana palveluna digitalisaation tukea tulee vuoden vaihteen jälkeen tarjoamaan Väestörekisterikeskus. Latu on nyt avattu. Toivon sydämestäni heille onnea, menestystä ja innostuksen hetkiä asiakaskeskeisen digitalisaation äärellä. Teille rakkaat virkamieskollegat sanon, että tulette tekemään vielä suuria tekoja maamme hyväksi. Olette näkemyksellisiä, rohkeita ja halukkaita viemään tätä maata eteenpäin erilaisten vaikeidenkin haasteiden keskellä. Toivotan teille onnen ja menestyksen lisäksi voimia ja rohkeutta jatkaa asiakaskeskeistä kehittämistä!

Loppuun siteeraan hieman luovasti itseänikin kovempaa hymyilijää eli Elastista. Hän on riimitellyt digiloikkaankin sopivasti:

Anna sen soida, anna sen soida
Käännä kovempaa (hei, hei) käännä kovempaa
Anna sen soida, anna sen soida
älä pysäytä digiloikkaa, älä koskaan pysäytä sitä

Mukavaa syksyä teille kaikille ja hymyillään aina kohdatessamme!

 

digitalisaatio

Tekoäly avuksi ja työn laatu nousuun?

”Ennen kaikki oli paremmin.” Tuttu lause, jota aika ajoin kuulee. Viime aikoina olen keskustellut kollegoiden kanssa työn laadusta, ja siitä mihin se on menossa. Tuntuu siltä, että kiire on valtava ja jatkuva osa työn tekemisessä, joka puolestaan vaikuttaa työn laatuun.

Aloitin työurani Yleisradiossa 90-luvun lopussa, jolloin elettiin vielä vahvasti analogista aikakautta. Silloin televisiouutisten uutisjutuissa pidettiin tärkeänä kuvan ja äänen teknistä laatua. Juttujen tekemiseen oli runsaasti aikaa. Aamukokouksen jälkeen lähdettiin hankkimaan taustatietoa ja sovittiin haastateltavat. Myöhemmin iltapäivällä kuvattiin ja illalla uutisjuttu leikattiin. Puoli yhdeksän uutisissa juttu pyöritettiin kuvanauhoilla maailmaan.

Myöhemmin 2000-luvulla internet ja digitoiminen muuttivat suhtautumista kuvan laatuun. Nyt tärkeintä on nopeus ja kiinnostava sisältö. Tubetuskulttuuriin sopiikin tietynlainen rosoisuus. Sisällöissä korostuu oma näkemys, ei mielellään ostettu tai viranomaisnäkemys. Media ja median kulutus muuttuivat nopeasti ja muutos vain jatkuu.

Tekoäly helpottamaan kiirettä?

Kuten näemme, työ muuttuu ja samalla työn laatuvaatimukset muuttavat muotoaan.

Paljon puhutaan, että tekoälyt ja robotit tulevat viemään työmme. Itse näen, että ne tulevat helpottamaan työtämme, ja meidän täytyykin oppia tekemään tiivistä yhteistyötä. Viestijän työn arkeen kuuluu esimerkiksi viestintäsuunnitelmien, tiedotteiden ja uutisten laatimista, somesta puhumattakaan. Toivon, että tekoäly voisi helpottaa minua ns. rutiinitöissäni, esimerkiksi uutisjuttujen viemisessä verkkoalustoille kuvineen päivineen tai hankkimalla minulle taustatietoa eri lähteistä. Ja tietysti myös sometuksen voisin ulkoistaa osittain tekoälylle. Tällöin minulle vapautuisi työaikaa muuhun tärkeään työhön, esimerkiksi paneutua enemmän valmentamiseen.

Uskon, että työnlaatu kohentuu, kun saamme lisää aikaa työllemme. Toki työmaailma on muuttunut niin, että kaikkea ei tarvitse tehdä ”perusteellisesti”. Joskus riittää muutaman tärkeimmän pointin esittely, ja se on silti erittäin laadukasta työtä. Tärkeintä on erottaa ne tehtävät, jotka on tehtävä huipputasoisesti.

Millaisia tehtäviä sinä voisit ulkoistaa tekoälylle?

digitalisaatio

Ongelmia teini-ikäisen digin kanssa?

Viime aikoina uskomme ihmiskuntaan ja digiin on koeteltu oikein urakalla. Hätäisimmät ovat olleet valmiita julistamaan digitalisaation paholaisen keksinnöksi, suoraan alimmasta helvetistä. Jos nyt kuitenkin hetkeksi hylkäämme Danten Jumalaisen näytelmän tunnelmat ja suuntaamme ajatuksemme lähemmäksi omaa arkeamme. Voimme nähdä sen, että digitalisaatio on tullut teini-ikään. Teinithän hölmöilevät, niin kuin kaikki sen vaiheen kokeneet vanhemmat hyvin tietävät. Mutta emme me silti lakkaa rakastamasta ja luottamasta noihin näppynaamaisiin oman tiensä etsijöihin. Oikea kysymys onkin, miten me kasvatamme itsemme hyviksi teini-ikäisen digitalisaation vanhemmiksi ja kasvattajiksi.

Englantilainen tutkija ja jakamistalouden evankelista Rachel Botsman kertoo, että luottamuksemme perusta on muuttumassa. Ennen viikinkien aikaa luottamus pohjasi siihen, että tunsimme kaikki elämänpiirissämme vaikuttaneet ihmiset. Sittemmin me ihmiset aloimme liikkumaan ympäriinsä ja luottamuksen vahvistamiseksi tarvittiin instituutioita. Syntyi lakeja, sääntöjä ja erilaisia ulkoisia luottamuksen tunnusmerkistöjä; univormuja, symboleita, brändejä ja niin edelleen. Digitalisaation myötä luottamus on saamassa jälleen uusia ulottuvuuksia. Joissakin tapauksissa luotamme jo enemmän tuntemattomien ihmisten mielipiteisiin kuin perinteisiin tapoihin hankkia tietoa. Pisteytämme ja peukutamme palveluja ja palvelujen tuottajia.

Jaetusta luottamuksesta syntyy vahvempi luottamus digitalisaatioon

Voidaksemme luottaa digitalisaatioon, jokainen meistä joutuu opettelemaan uusia taitoja. Yksi tällainen taito on medialukutaito. Peukutukset ja pisteytykset on oiva tapa kertoa tykkäyksestä tai epäonnistuneesta palvelukokemuksesta. Mutta ennen kuin perustamme päätöksemme pelkästään peukutuksiin, meidän on hyvä ymmärtää joitakin asioita. On hyvä tiedostaa, että pisteytyksiä ja peukutuksia voivat antaa myös itse palvelun tarjoajat nostaakseen omaa statustaan. Kun valitset vaikkapa seuraavaa lomakohdetta tai illallisravintolaa netissä jaettujen suositusten perusteella, niin kerää mahdollisimman monipuolisesti näkemyksiä siitä palvelusta tai kohteesta. Monen tietolähteen käyttäminen parantaa kokonaiskuvan luotettavuutta. Hyväksy myös se, että useammasta lähteestä huolimatta saatat joutua virheellisen tai tarkoitushakuisen viestinnän uhriksi. Vanha hyvä sääntö on edelleen pätevä: Jos joku näyttää ja kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä myös on sitä. Ihmisten huijaamisella on pitkät perinteet.

Jotta ei syntyisi mielikuvaa, että digitalisaatio aiheuttaa vain haasteita luottamukselle, niin se voi myös joissakin tapauksissa merkittävästi parantaa luotettavuutta. Lohkoketjuteknologiaa tutkitaan muun muassa siksi, että sen toivotaan tarjoavan aiempaan verrattuna parempia mahdollisuuksia väärennysten ehkäisemiseen ja aitouden varmistamiseen, niin sopimuksissa kuin vaikkapa taideaarteissa. Jaetusta luottamuksesta syntyy ikään kuin vahvempi luottamus.

Vanhemmat oppivat luovimaan teini-ikäistensä kanssa opettelun ja erehdystenkin kautta. Tämän päivän teinit ovat myös monessa asiassa jo valveutuneempia kuin vanhempansa. Sama pätee suhteessamme digiin. Meillä on mahdollisuus kasvaa hyviksi digitalisaation vanhemmiksi ja kasvattajiksi, kunhan olemme vastuuntuntoisia, herkkäkorvaisia, kokeilevia ja analyyttisiä. Kyllä se teini niillä eväillä kasvatettuna tulee vielä ihan yhteiskuntakelpoiseksi.

Tsemppiä kaikille teinien vanhemmille, olipa kyseessä ihmis- tai digilapsi!